Hävikkitietoutta

Täältä löydät neuvoja ja vinkkejä ruokahävikin välttämiseksi.

Alaruokihukkaa 1024x512px tahteet

Maa- ja kotitalousnaiset on pitkään tehnyt työtä ruokakasvatuksen parissa. Hävikin vähentäminen on tärkeä osa tätä työtä. Ruokahukkaa on laitettu ruotuun esimerkiksi havainnollisten hävikkipöytien kanssa ympäri Suomen erilaisissa tapahtumissa. Hävikkiasian konkretisoiminen esimerkiksi näyttämällä keskivertoperheen ruokahävikin määrä on osoittautunut hyväksi keinoksi kertoa asiasta eri ikäisille kuluttajille. Se on saanut heitä miettimään omia kulutustottumuksiaan. Parhaimmissa tapauksissa hävikkipöydän ääressä käydyissä keskusteluissa kuluttajat ovat saaneet ideoita ja ryhtyneet toimiin oman ruokahävikkinsä vähentämiseksi. Olemme myös opastaneet kuluttajia päiväysmerkintöjen, oikeiden säilytyslämpötilojen ja -paikkojen kanssa.

Olemme koonneet tälle sivulle hävikkitietoutta ja hävikkiruokaohjeita. Löydät täältä myös hävikkihankkeitamme, joita olemme toteuttaneet yhteistyössä monien muiden toimijoiden kuten Luonnonvarakeskus Luken, ympäristöministeriön, Kuluttajaliiton ja Ruokaviraston kanssa.

Hyödyllisiä hävikkisivustoja

Ruokahävikkitiekartta (Luke)

Saa syödä (Motiva)

Hävikkifoorumi (Kuluttajliitto)

    Hävikkiruokaohjeita ja vinkkejä