Asiantuntija- ja neuvontapalvelut

Yritysasiantuntijamme ympäri Suomen auttavat niin aloittavia kuin jo olemassa oleviakin yrittäjiä liiketoiminnassa. Toimialoina elintarvike- ja matkailuyritykset, hyvinvointipalvelut ja monialaiset maatilat. Koordinoimme myös erilaisia yritysverkostoja ja kehittämishankkeita.

IMG yritys LLK

Asiantuntijamme auttavat ja neuvovat yrittäjää

MKN yrityspalveluiden asiakkaina on satoja eri vaiheissa olevia maaseutuyrityksiä eri toimialoilta ympäri Suomen. Asiantuntijoilta saa apua muun muassa yritysidean työstämisessä, investointi- ja rahoitussuunnittelussa, strategisessa johtamisessa sekä liiketoiminnan kokonaisuuksien ymmärtämisessä.

Tuki voi olla yrityksen tilannekartoitusta tai liittyä yritystoiminnan aloittamiseen. Yritysasiantuntijat auttavat liiketoimintasuunnitelmien laatimisessa ja kannattavuuslaskennassa sekä suunnittelevat investointihankkeita yrittäjän kanssa ja avustavat tarpeen mukaan jopa rahoitusneuvotteluissa. 

Koordinoimme myös erilaisia yritysverkostoja sekä yleisiä kehittämishankkeita että yritysryhmähankkeita. Järjestämme yritystoimintaan liittyviä koulutuksia ja valmennuksia. 

Maaseutuyritykset saavat Maa- ja kotitalousnaisten yritysasiantuntijoiden avulla vuosittain muun muassa ELY:n maaseuturahaston ja kehittämisavustusten kautta yritystukia miljoonia euroja. Tutustu palveluihimme ja ota yhteyttä yritysasiantuntijaan!