Osnan asukas: Tule mukaan ruokahävikin vähentämisen kokeiluun!
Tiesitkö, että suomalaisissa kotitalouksissa heitetään pois syömäkelpoista ruokaa keskimäärin 24 kiloa henkilöä kohden vuodessa – ja kotitalouksissa syntyy peräti 38 % koko ruokaketjun ruokahävikistä? Ruokahävikin vähentäminen on yksi helpoimmista tavoista säästää rahaa ja tehdä ympäristötekoja omassa arjessa.
Järjestämme Oulussa uudenlaisen, maksuttoman asukaskokeilun, jossa tutustutaan käytännönläheisesti keinoihin vähentää kotona syntyvää ruokahävikkiä ja lisätä biojätteen lajittelua.

Kokeilu toteutetaan kolmen tapaamisen sarjana oululaisissa taloyhtiöissä vuoden 2026 aikana.
Mitä kokeilu pitää sisällään?
Tavoitteena on lisätä tietoa, innostusta ja yhdessä tekemisen iloa – samalla oman arjen helpottuessa ja yhteisöllisyyden vahvistuessa. Tapaamiskerrat ovat osallistujille maksuttomia, vapaamuotoisia ja mukavia.
1. Viljelyn aloitus ja hävikki haltuun -aloitustapaaminen, ti 9.6. klo 17.00-19.00, Mesaanitie 1, sisäpiha
- Tutustutaan ja ideoidaan yhdessä, millaisia tapoja hävikin vähentämiseen voisi kokeilla juuri teidän taloyhtiössänne. Voisiko naapurustossa toimia ylijäämäruoan jakaminen tai lainattavat keittiövälineet, kuten mehustin?
- Perustetaan yhteinen lavakaulusviljelmä ja tehdään istutuksia
- Kahvitarjoilu
2. Hävikistä herkuksi – maksuton ruokakurssi, alustava pvm to 13.8. klo 17.00-20.30 (paikka tarkentuu)
- Opitaan käyttämään raaka-aineet loppuun ja tehdään yhdessä herkullisia, hävikkiä vähentäviä ruokia.
- Kokeillaan uusia reseptejä ja tutustutaan mm. säilöntään, säilytykseen ja mealpreppaukseen.
- Lopuksi syödään yhdessä hyvässä seurassa.
3. Miten tästä eteenpäin -lopputapaaminen, Mesaanitie 1 asukasolohuone (loppuvuosi 2026, tarkentuu)
- Kerätään kokemuksia, jaetaan oppeja ja pohditaan, miten toimintaa voisi jatkaa taloyhtiössä.
- Kahvitarjoilu
Tapaamiskertojen välissä saat halutessasi hauskoja ja kevyitä pieniä haasteita tai tehtäviä, jotka auttavat vähentämään ruokahävikkiä omassa arjessasi.
Mitä osallistuja saa?
- käytännön tietoa ja uusia työkaluja ruokahävikin pienentämiseen
- vinkkejä säilytykseen, ruokalistasuunnitteluun ja biojätteen lajitteluun
- uusia reseptejä ja inspiraatiota arjen kokkailuun
- mahdollisuuden säästää rahaa ja vähentää jätteen määrää
- mukavia yhteisiä hetkiä naapurien kanssa
- mahdollisia yhteisiä hankintoja taloyhtiön käyttöön (esim. viljelylaatikoita tai keittiövälineitä)
Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat ovat tapaamisten välillä helposti tavoitettavissa esimerkiksi WhatsAppilla.
Kenelle kokeilu sopii?
- Toivomme osallistujaksi erityisesti sinua, jos:
- olet Osnan asukas
- haluat oppia arjen ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen ja lajittelun lisäämiseen
- olet valmis antamaan kokemuksistasi palautetta
- pystyt osallistumaan tapaamisiin vuoden 2026 loppuun saakka. Toivomme osallistujien osallistuvan kaikille tapaamiskerroille. Jos et pääse paikalle, ilmoitathan siitä meille. Ymmärrämme, että muutoksia voi tulla.
Osallistujat voivat valita itse, mille tapaamiskerroille haluavat osallistua. Samasta kotitaloudesta voi olla useampi osallistuja – myös lapset ja nuoret ovat tervetulleita huoltajiensa valvonnassa.
Jätä meille yhteystietosi ja hae mukaan kokeiluun viimeistään su 7.6.2026 – osallistuminen on maksutonta!
Pilottiin valitaan ensisijaisesti taloyhtiöitä ja asukkaita, jotka asuvat Osnakodeissa ja joilla on mahdollisuus osallistua mahdollisimman moneen tapaamiseen.
Kokeilun järjestävät:
Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, Circ@Home-hanke yhteistyössä Osnan, Kiertokaaren ja Oulun kaupungin kanssa.
Lisätietoja:
https://www.maajakotitalousnaiset.fi/hankkeet/circ-home






