Tule mukaan ruokahävikin vähentämisen kokeiluun!

2 min lukuaika

Hävikki

Tiesitkö, että suomalaisissa kotitalouksissa heitetään pois syömäkelpoista ruokaa keskimäärin 24 kiloa henkilöä kohden vuodessa – ja kotitalouksissa syntyy peräti 38 % koko ruokaketjun ruokahävikistä? Ruokahävikin vähentäminen on yksi helpoimmista tavoista säästää rahaa ja tehdä ympäristötekoja omassa arjessa.

Järjestämme Oulussa uudenlaisen, maksuttoman asukaskokeilun, jossa tutustutaan käytännönläheisesti keinoihin vähentää kotona syntyvää ruokahävikkiä ja lisätä biojätteen lajittelua.

Tortillat RGB Sami Piskonen vaaka pien
Kuva: Sami Piskonen

Kokeilu toteutetaan kolmen tapaamisen sarjana oululaisissa taloyhtiöissä vuoden 2026 aikana.

Mitä kokeilu pitää sisällään?

Tavoitteena on lisätä tietoa, innostusta ja yhdessä tekemisen iloa – samalla oman arjen helpottuessa ja yhteisöllisyyden vahvistuessa. Tapaamiskerrat ovat osallistujille maksuttomia, vapaamuotoisia ja mukavia.

1. Arjen hävikki haltuun -aloitustapaaminen, ke 15.4. klo 17–19, taloyhtiön kerhotila, Jalohaukantie 3 G, Kaukovainio

  • Tutustutaan ja ideoidaan yhdessä, millaisia tapoja hävikin vähentämiseen voisi kokeilla juuri teidän taloyhtiössänne.
  • Voisiko naapurustossa toimia ylijäämäruoan jakaminen, yhteistilaukset, viljelylaatikot pihalla tai lainattavat keittiövälineet, kuten mehustin?
  • Suunnittelemme toteutuksen osallistujien toiveiden pohjalta.
  • Kahvitarjoilu

2. Hävikistä herkuksi – maksuton ruokakurssi, 3.6.2026 klo 17–20.30, lähikoulun kotitalousluokka

  • Opitaan käyttämään raaka-aineet loppuun ja tehdään yhdessä herkullisia, hävikkiä vähentäviä ruokia.
  • Kokeillaan uusia reseptejä ja tutustutaan mm. säilöntään, säilytykseen ja mealpreppaukseen.
  • Lopuksi syödään yhdessä hyvässä seurassa.

3. Miten tästä eteenpäin -lopputapaaminen, ke 7.10. klo 17–19, taloyhtiön kerhotila, Jalohaukantie 3 G, Kaukovainio

  • Kerätään kokemuksia, jaetaan oppeja ja pohditaan, miten toimintaa voisi jatkaa taloyhtiössä.
  • Kahvitarjoilu

Tapaamiskertojen välissä osallistujat saavat halutessaan hauskoja ja kevyitä, pieniä haasteita tai tehtäviä, jotka auttavat vähentämään ruokahävikkiä omassa arjessa.

Mitä osallistuja saa?

  • käytännön tietoa ja uusia työkaluja ruokahävikin pienentämiseen
  • vinkkejä säilytykseen, ruokalistasuunnitteluun ja biojätteen lajitteluun
  • uusia reseptejä ja inspiraatiota arjen kokkailuun
  • mahdollisuuden säästää rahaa ja vähentää jätteen määrää
  • mukavia yhteisiä hetkiä naapurien kanssa
  • mahdollisia yhteisiä hankintoja taloyhtiön käyttöön (esim. viljelylaatikoita tai keittiövälineitä)

Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat ovat tapaamisten välillä helposti tavoitettavissa esimerkiksi WhatsAppilla.

Kenelle kokeilu sopii?

Toivomme osallistujaksi erityisesti sinua, jos:

  • olet Sivakan asukas
  • haluat oppia arjen ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen ja lajittelun lisäämiseen
  • olet valmis antamaan kokemuksistasi palautetta
  • pystyt osallistumaan tapaamisiin vuoden 2026 loppuun saakka. Toivomme osallistujien osallistuvan kaikille tapaamiskerroille. Jos et pääse paikalle, ilmoitathan siitä meille. Ymmärrämme, että muutoksia voi tulla.

Osallistujat voivat valita itse, mille tapaamiskerroille haluavat osallistua. Samasta kotitaloudesta voi olla useampi osallistuja – myös lapset ja nuoret ovat tervetulleita huoltajiensa valvonnassa.

Jätä meille yhteystietosi ja hae mukaan kokeiluun viimeistään su 12.4.2026 – osallistuminen on maksutonta:

Hae mukaan

Pilottiin valitaan ensisijaisesti taloyhtiöitä ja asukkaita, jotka asuvat kokeilualueella (Kaukovainio) ja joilla on mahdollisuus osallistua mahdollisimman moneen tapaamiseen.

Kokeilun järjestävät:
Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, Circ@Home-hanke yhteistyössä Sivakan, Kiertokaaren ja Oulun kaupungin kanssa.

Lisätietoja: 
Topi Kumpulainen, p.  050 467 5066, topi.kumpulainen@mkn.fi 
Mervi Tiermas, p. 044 431 4606, mervi.tiermas@mkn.fi
www.maajakotitalousnaiset.fi/hankkeet/circ-home