Tervetuloa kahvikutsuille!

2 min lukuaika

Ruokatietopankki

Kupponen kahvia ja herkulliset tarjottavat kutsuvat jakamaan yhteisiä hetkiä niin arjessa kuin juhlassa.

Coffee g20d2a00bc 1920
Kahvittelulla on pitkät perinteet. Porvarisrouvien iltapäivän kahvikutsut tulivat muotiin Saksassa 1700-luvulla. Sieltä tapa levisi Ruotsin ja Suomen säätyläis- ja porvariskoteihin. Nämä kahvikekkerit olivat 1900-luvun alun suomalaisissa seurapiireissä yleisempiä kuin kalliimmat päivällis- tai illalliskutsut.

Pienemmillä kutsuilla istuttiin pöydän ympärillä, vaihdettiin kuulumisia ja tehtiin käsitöitä, kenties soitettiin ja laulettiin. Isoimmilla kutsuilla kahvi tarjottiin noutopöydästä ja kukin vieras etsi paikkansa: arvokkaimmat vanhemmat rouvat istuivat parhailla tuoleilla.
Virkistystä ja hyväntekeväisyyttä
Naisten kahvikutsuista kehittyivät myös hyväntekeväisyyteen keskittyvät ompeluseurat. Maaseudun naisten ompeluseurat vakiinnuttivat paikkansa niin seurakuntien kuin maatalousnaisten järjestäminä. Kokoontumisilla on ollut erityinen merkitys maalaistalojen naisille, jotka vain harvoin pääsivät poistumaan kotoaan.
Kun isäntä oli kauempana työssä, kylän naisilla oli tilaisuus poiketa naapuriin. Kahvikupin ääressä naisilla oli oma hetki, jolloin virkistyttiin yhdessä ja vaihdettiin kuulumiset. Tosin kaikkia isäntiä ei moinen miellyttänyt. Joissakin taloissa isäntä jopa piti kahvia lukkojen takana!

Kahvikutsuilla juhlitaan
Nykyisin kahvikutsut ovat suosittuja etenkin perhejuhlien, kuten ristiäisten, syntymäpäivien ja valmistujaisten vietossa. Kahvin kanssa tarjotaan yleensä jotain suolaista kuten piirakoita, voileipiä, voileipäkakkua tai pasteijoita makeiden tarjottavien lisäksi. Varsinkin, jos juhliin on tultu pidemmän matkan takaa.
Kahvikutsujen perinnettä kannattaa jatkaa myös hieman arkisemmissa merkeissä. Kutsut sopivat niin nimipäivien, ystävänpäivän kuin vaikka talvipäivänseisauksen viettoon. Ne voi järjestää aamulla, päivällä tai illalla ja tarjottavana voi olla suolaista tai makeaa.
Ennen kahvin kanssa tarjottavan kahvileivän määrä oli tärkeä: uskomusten mukaan vieraille piti olla kahvipöydässä seitsemää sorttia kahvileipää. Nykyään tärkeintä on kuitenkin nauttia hetkestä ja hyvästä seurasta, tarjottavaksi riittää vähempikin. 
Kuivakakut ja pikkuleivät ovat hyviä tarjottavai. Ne voi leipoa vaikka pari päivää etukäteen. 

Kahvietiketin pakkopulla
Perinteisen kahvietiketin mukaan tavallinen viipaloitu pitkopulla nautitaan ennen hienompia leivonnaisia. Tästä on syntynyt nimitys pakkopulla, jota käytetään kielikuvana myös muusta välttämättömästä, joka on vain tehtävä pois alta.


Kurkkaa leivonnaisreseptejä täältä.