Kuinka ruoan jalostus vaikuttaa ilmastoon

Suurin osa ruokajärjestelmän kasvihuonekaasupäästöistä johtuu maanviljelystä ja maankäytöstä. Maanviljelyn ja maankäytön pääasialliset päästöt ovat märehtijöiden ruoansulatustoiminnasta muodostuva metaani, turvemaiden viljelystä ja lannoitteiden käytöstä vapautuva dityppioksidi sekä eri lähteistä, kuten metsien raivaamisesta peltomaaksi syntyvät hiilidioksidipäästöt (YK, 2024).

Ruokasektori on monitahoinen ala, jonka kasvuun, kannattavuuteen ja kestävyyteen vaikuttavat muun muassa teknologiset innovaatiot, kuluttajamieltymykset, ruoan laatuun ja turvallisuuteen liittyvät tekijät, ympäristön tilaan ja kestävyyteen liittyvät teemat sekä taloudelliset ja poliittiset näkökulmat. Ruokateollisuus on jatkuvan muutoksen alla, ja myös ruokateollisuuden odotetaan kiinnittävän yhä enemmän huomiota ympäristö- ja kestävyysasioihin, kuten kasvihuonekaasupäästöjen, vedenkäytön ja ruokahävikin vähentämiseen (Corigliano & Algieri, 2024).

Alkutuotannon jälkeen raaka-aineet pitää kuljettaa, prosessoida, pakata, jaella ja myydä, valmistaa, kuluttaa ja toisinaan myös hävittää. Jokainen näistä vaiheista tuottaa myös päästöjä, vaikka niiden merkitys onkin huomattavasti alkutuotantoa pienempi (YK, 2024). Elintarvikkeiden jalostuksessa energiaa kuluu muun muassa lämmitys-, jäähdytys- ja kuivausprosesseihin. Energiaa kuluu myös kuljetuksiin ja pakkaamiseen, sekä pakkausten valmistukseen (FAO, 2011)

Suomessa elintarviketeollisuuden energiankäyttö oli teollisuudenaloista neljänneksi suurinta vuonna 2022 (Tilastokeskus, 2022). Useiden raaka-aineiden ja elintarvikkeiden prosessointi on välttämätöntä, ja osa raaka-aineista vaatii tietynlaisen käsittelyn ennen kuin ne voidaan myydä kuluttajille. Esimerkiksi kahvi, sokeri ja erilaiset öljyt täytyy jalostaa sopivaan muotoon ennen myyntiä kuluttajille (Chemat ym. 2017).

Suomen elintarviketeollisuus neljänneksi suurin energiankäyttäjä – jalostus usein tarpeen raaka-aineiden hyödyntämiseksi

Ruokajärjestelmän toiseksi suurimpana hiilidioksidipäästöjen tuottajana alkutuotannon jälkeen pidetään ruoan teollista prosessointia, pakkaamista, jäähdytystä ja jakelua. Energiaa kuluu elintarvikkeiden jalostuksessa ketjun jokaisessa kohdassa. Erilaiset koneet, laitteet, valaistus ja säilytystilojen ilmastointi ja viilennys kuluttavat sähköä. Sillä, miten sähkö tuotetaan, on myös vaikutusta muun muassa hiilidioksidipäästöihin (Ladha-Sabur ym. 2019). Ruoanjalostuksessa energiaa kuluu monenlaisiin prosesseihin, kuten puhdistamiseen, kuorimiseen, pilkkomiseen, erotteluun, sekoittamiseen, kypsennykseen, kuivaukseen, jäähdytykseen ja pakastukseen.  Energiaa kuluu runsaasti etenkin pakastukseen, paistamiseen, pullotukseen ja säilykkeiden valmistukseen. 

Toisaalta esimerkiksi pakastaminen ja erilaisten säilykkeiden valmistus takaavat elintarvikkeille pidemmän säilymisajan, mikä osaltaan vähentää ruokahävikin muodostumista (Corigliano & Algieri, 2024).

Raaka-aineiden jalostuksen lisäksi monet elintarvikkeet ja ruoat prosessoidaan säilymään pidempään esimerkiksi pastöroinnin, iskukuumennuksen tai suojakaasua sisältävien pakkausten avulla. Useat ruoka-aineet ovat herkkiä esimerkiksi lämmön, valon tai mikrobitoiminnan seurauksena, ja niiden säilyvyyttä voidaan pidentää pakkaamalla ne oikeanlaisiin pakkauksiin (Chemat ym. 2017). 

Ruokasektorin energiankulutukseen voidaan kiinnittää huomiota tehokkailla prosesseilla ja ympäristöystävällisillä valinnoilla. Prosessien ja laitteiden energiatehokkuuteen ja hyötysuhteeseen on hyvä kiinnittää huomiota etenkin uusien hankintojen yhteydessä. Fossiilisten polttoaineiden vaihtaminen uusiutuviin energiamuotoihin ja jätteiden hyödyntäminen energianlähteenä esimerkiksi biokaasun muodossa pienentävät toiminnan ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Lisäksi elintarvikkeiden jalostusprosesseissa muodostuva lämpö voidaan ottaa talteen esimerkiksi vesikierron avulla ja hyödyntää tilojen lämmityksessä.

Energiankulutusta voidaan vähentää myös suosimalla kestäviä pakkausmateriaaleja, joiden valmistus ja kuljetus kuluttavat vähemmän energiaa, ja kiinnittämällä huomiota elintarvikekuljetusten tehokkuuteen esimerkiksi hyödyntämällä polttoainetehokkaita ajoneuvoja ja optimoimalla kuljetusreitit (Corigliano & Algieri, 2024). 

Oikeanlainen pakkaus vähentää ruokahävikkiä

Lähes kaikki elintarvikkeet tuoreena myytäviä kasviksia lukuun ottamatta pakataan tuotteiden laadun ja elintarviketurvallisuuden parantamiseksi. Oikeanlainen pakkaus parantaa elintarvikkeiden säilyvyyttä ja pienentää hävikkiä, ja siihen on myös käytännöllistä merkitä vaaditut tuotetiedot (Arfelli ym. 2024). Pakkauksissa käytetään monenlaisia materiaaleja, kuten muovia, lasia, alumiinia ja kartonkia. Maailmanlaajuisesti kaikesta tuotetusta pakkausmateriaalista yli kaksi kolmannesta kuluu ruokien ja elintarvikkeiden pakkaamiseen, ja määrän on arvioitu lisääntyvän ruoan valmistus- ja kulutustapojen muuttuessa ja maapallon väestön kasvaessa (Ncube ym. 2020). 

Muovi on elintarvikepakkauksissa eniten käytetty materiaali. Suosituimpia ovat erilaiset polymeerit, kuten polyetyleenitereftalaatti (PET), polyeteeni (PE) ja polypropeeni (PP). Nämä muovilaadut soveltuvat erityisen hyvin elintarvikepakkauksiin niiden keveyden, helposti muunneltavien lämpö- ja syöpymisenkesto-ominaisuuksien ja edullisen valmistusprosessin ansiosta (Arfelli ym. 2024). Muovipakkaukset on perinteisesti valmistettu fossiilisista polttoaineista, ja niiden hajoamiseen luonnossa kuluu pitkä aika. Tällaiset muovit eivät myöskään hajoa täysin, vaan ne pilkkoutuvat mikromuoveiksi, jotka siirtyvät maaperästä ja vesistöistä eliöihin ja kertyvät lopulta myös ihmisiin (Ncube ym. 2020). 

Pakkausteollisuus kuluttaa globaalisti suurimman osan tuotetusta muovista ja on merkittävin ympäristöön päätyvän muoviroskan lähde (Ncube ym. 2020). Arvion mukaan Euroopan unionin alueella asuvat ihmiset tuottivat keskimäärin 36,1 kg pakkausmuovijätettä vuonna 2021, mikä oli noin 29 % enemmän vuoteen 2010 verrattuna. Vuonna 2021 EU:n alueella tuotetun muovijätteen kokonaismäärä oli noin 16,1 miljoonaa tonnia, josta noin 6,6 miljoonaa tonnia kierrätettiin. Sekä tuotetun jätteen että kierrätetyn muovin osuudet ovat hiljalleen kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2021 Suomessa kierrätettiin muovia 8,74 kg ja Ruotsissa 9,32 kg henkeä kohden. Parhaita muovinkierrättäjiä olivat Saksa (19,89 kg/hlö), Italia (18,28 kg/hlö) ja Espanja (17,05 kg/hlö) (Euroopan parlamentti, 2018). 

EU:n tavoitteena on lisätä muovin kierrätystä ja kierrätysmuovin käyttöä. Tavoitteena on esimerkiksi, että muovipulloihin käytettäisiin 25 % kierrätysmuovia vuoteen 2025 mennessä ja 30 % vuoteen 2030 mennessä. Muovin käyttöä vähennetään myös erilaisten säännösten avulla, ja esimerkiksi tietyt kertakäyttöiset muovipakkaustyypit kielletään vuoden 2030 alusta lähtien, ja vuoteen 2029 mennessä 90 % kertakäyttöisistä muovi- ja metallipakkauksista tulee kierrättää erikseen (Euroopan parlamentti, 2018).  

Myös erilaiset ympäristöystävälliset ja biohajoavat vaihtoehdot perinteisille muovipakkauksille ovat herättäneet kiinnostusta.  Tähän tarkoitukseen on kehitelty erilaisia biopolymeerejä, joita voidaan valmistaa muun muassa tärkkelyksestä ja selluloosasta, mikrobitoiminnan avulla tai kemiallisen synteesin avulla. Biopolymeerit ovat ominaisuuksiltaan perinteisten muovipolymeerien kaltaisia. Toistaiseksi tunnetuista biopolymeereistä polylaktidilla eli polymaitohapolla (PLA) on ominaisuuksiltaan erinomainen elintarvikepakkauksiin. PLA soveltuu hyvin erilaisiin kalvoihin, pinnoitteisiin ja pakkauksiin. PLA:ta valmistetaan fermentoimalla hiilihydraattia, kuten tärkkelystä, jota saadaan esimerkiksi maissista tai perunasta (Ncube ym. 2020).

Elintarviketeollisuuden sivuvirroista polttoainetta, ravinteita ja rehua

Elintarvikejätettä syntyy Suomessa vuosittain n. 640 miljoonaa kiloja, joista ruokahävikkiä on n. 360 miljoonaa kiloa. Tästä yli kolmannes syntyy kotitalouksissa. Tästä suurin osa on vihanneksia, juureksia ja perunoita (23 %), toiseksi hedelmiä (17 %) ja kolmanneksi kahvia (15 %) (Riipi ym, 2021). Euroopan komissio on asettanut tavoitteen vähentää jäsenmaiden elintarvikejätettä 30 % asukasta kohden ravintoloissa, ruokapalveluissa ja kotitalouksissa sekä 10 % elintarvikkeiden jalostuksessa ja valmistuksessa vuoteen 2030 mennessä (Euroopan komissio, 2023)
Sivuvirroiksi määritellään elintarviketuotannon jakeet, jotka ovat ravitsemuksellisesti, taloudellisesti tai jatkokäsittelyn näkökulmasta arvokasta käytettäväksi (ETL 2005, 10).

Elintarviketeollisuudessa syntyvät sivuvirrat voidaan jakaa yleisesti neljään osaan: estämättömät, ei myyvät, laatuvirheet ja teollisuuden vaihtomassat. Sivuvirtojen syntymistä ei voi estää kokonaan ilman että toivotun tuotteen laatu muuttuisi (Berg 2016, viit. teoksessa Törmä & Aalto 2018). Vuonna 2014 elintarviketeollisuuden viisi suurinta VAHTI-järjestelmään kirjattua sivuvirtatuotetta olivat soluneste, multa, eläinperäiset sivutuotteet, liete ja mäski, jotka koostivat 65 % kaikista sivuvirroista (Mäki, 2017).

Ilmastoviisaita ratkaisuja Lapista – Sallassa ollaan edelläkävijöitä porotalouden sivuvirtojen hyödyntämisessä

Suurimpana syynä sivuvirtojen hyödyntämättä jäämiseen on siitä syntyvät kustannukset. Lisäksi tutkimusten ja tiedon puute sivuvirtojen hyötykäyttökanavista vaikeuttavan näiden hyödyntämistä. Elintarviketeollisuuden tuotantovaiheiden fyysinen erkaantuminen on vaikeuttanut perinteisiä hyödyntämistapoja, kuten sivuvirtojen käyttöä rehuna. Tällöin pitkät kuljetusmatkat ja toimitusketjut hankaloittavat ennen toiminutta hyötykäyttöä. (Berg 2016, 26, viit. teoksessa Törmä & Aalto, 2018) Lisäksi ruokakulttuuri ja kulutustottumukset vaikuttavat siihen, että elintarvikekelpoisia sivutuotteita jää käyttämättä kotimaassa ja viedään muihin maihin. Esimerkiksi Kiinaan viedään ruhonosia, kuten sisäelimiä ja sorkkia, joita suomalaiset eivät kuluta. (Atria Kiinan markkinoille, 2012)

Elintarviketeollisuusliiton vähähiilisyysskenaario 2035 selvityksessä tähdätään valtion tukeen elintarvikealan yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Tämä voisi edistää suomalaisten elintarvikkeiden vientiä, parantaa alan kannattavuutta ja lisätä investointeja vähähiilisiin ratkaisuihin. Tavoitteena on, että elintarvikealan yritykset siirtyvät vähähiilisiin tuotantomenetelmiin, joissa kaikki syntyvät sivuvirrat hyödynnetään tehokkaasti. Sivuvirrat ohjattaisiin nykyistä laajemmin hyötykäyttöön. Nykyisistä sivuvirroista tuotetaan mm. bioetanoli/kaasu, eläinrehu, ja kaukolämpö. (Mäki, 2017).

Innovaatioilla kohti ilmastoystävällistä ruokateollisuutta

Vaikka elintarvikkeiden jalostuksella on omat haasteensa ilmastonmuutoksen näkökulmasta, tarjoaa se samalla myös runsaasti mahdollisuuksia rakentaa kestävämpää ja vastuullisempaa ruokajärjestelmää. Uudet teknologiat, kuten energiatehokkaat prosessointimenetelmät, uusiutuviin energialähteisiin perustuva tuotanto sekä älykkäät logistiikkaratkaisut, mahdollistavat päästöjen vähentämisen kaikissa ruokaketjun vaiheissa. Myös sivuvirtojen hyödyntäminen esimerkiksi rehuksi, ravinteiksi tai uusiutuvan energian lähteiksi voi muuttaa tuotannon entistä ympäristöystävällisemmäksi ja resurssitehokkaammaksi.

Kuluttajien kasvava kiinnostus ilmastotietoisiin valintoihin ja kasvipohjaisten tuotteiden suosio ohjaavat yrityksiä kehittämään innovatiivisia ratkaisuja, jotka ovat sekä terveellisiä että ilmastoystävällisiä. Tulevaisuuden ruokateollisuus voi olla monimuotoisempi, kestävämpi ja paikallisempi, jolloin myös ruoantuotannon haavoittuvuus globaaleihin kriiseihin vähenee.
Yhteistyöllä – niin yritysten, päättäjien kuin kuluttajienkin välillä – voimme siirtyä kohti ruokajärjestelmää, joka ei ainoastaan sopeudu ilmastonmuutokseen, vaan myös aktiivisesti torjuu sitä. Ruoan jalostuksesta voi näin tulla avain ilmastoviisaaseen tulevaisuuteen, jossa ravitsemus, ympäristö ja talous kulkevat käsi kädessä kohti yhteistä hyvää.

Teksti: ClimateFood-hankkeessa on etsitty esimerkkejä ruokasektorin ilmastoviisaista ratkaisuista Suomen ja Pohjois-Ruotsin alueilla. 

Lähteet:
1.    Yhdistyneet kansakunnat. Food and Climate Change: Healthy diets for a healthier planet. Viitattu 13.9.2024. Saatavilla: https://www.un.org/en/climatechange/science/climate-issues/food
2.    Corigliano, O. & Algieri, A. (2024) A comprehensive investigation on energy consumptions, impacts, and challenges of the food industry. Energy Conversion and Management, 23, ISSN 2590-1745. https://doi.org/10.1016/j.ecmx.2024.100661 
3.    Riipi, Inkeri; Hartikainen, Hanna; Silvennoinen, Kirsi; Joensuu, Katri; Vahvaselkä, Marjatta; Kuisma, Miia; Katajajuuri, Juha-Matti. 2021. Elintarvikejätteen ja ruokahävikin seurantajärjestelmän rakentaminen ja ruokahävikkitiekartta. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 49/2021: 72 s.
4.    Euroopan komissio. (2023). Food waste reduction targets. Viitattu 17.6.2025 osoitteesta https://food.ec.europa.eu/food-safety/food-waste/eu-actions-against-food-waste/food-waste-reduction-targets_en
5.    Food and Agriculture Organization of the United Nations (FAO). 2011 Energy-smart food for people and planet (Rome: FAO) Saatavilla: www.fao.org/3/a-i2454e.pdf
6.    Ladha-Sabur, A., Bakalis, S., Fryer, PJ. & Lopez-Quiroga, E. (2019) Mapping energy consumption in food manufacturing. Trends in Food Science and Technology, 86, 270-280. https://doi.org/10.1016/j.tifs.2019.02.034 
7.    Chemat, F., Rombaut, N., Meullemiestre, A., Turk, M., Périno, S., Fabiano‐Tixier, A., & Abert-Vian, M. (2017). Review of Green Food Processing techniques. Preservation, transformation, and extraction. Innovative Food Science and Emerging Technologies, 41, 357-377. https://doi.org/10.1016/j.ifset.2017.04.016 
8.    Tilastokeskus. Teollisuuden energiankäyttö [verkkojulkaisu]. Viiteajankohta: 2022. ISSN=1798-775X. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 13.9.2024]. Saatavilla: https://stat.fi/julkaisu/cl8mxejep1u820cvz4a2cjyz4
9.    Arfelli, F. Roguszewska, M., Torta, G., Iurlo, M., Cespi, D., Ciacci, L. & Passarini, F. Environmental impacts of food packaging: Is it all a matter of raw materials? Sustainable Production and Consumption. (2024) 41. 318–328. https://doi.org/10.1016/j.spc.2024.06.032.
10.    Ncube LK, Ude AU, Ogunmuyiwa EN, Zulkifli R, Beas IN. Environmental Impact of Food Packaging Materials: A Review of Contemporary Development from Conventional Plastics to Polylactic Acid Based Materials. (2020) Materials (Basel): 6;13(21):4994. https://doi.org/10.3390/ma13214994.
11.    Euroopan parlamentti. (2018) Viitattu 16.9.2024 Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/topics/en/article/20181212STO21610/plastic-waste-and-recycling-in-the-eu-facts-and-figures
12.    Mäki, M 2017. Elintarvikeprosessoinnin sivuvirtojen hyödyntäminen. Luonnonvarakeskus (LUKE). Saatavilla: https://luomuinstituutti.fi/wp-content/uploads/2017/03/Luomu-instituutti-Mikkeli-21.3.2017-Maki.pdf
13.    Atria Kiinan markkinoille. 28.2.2012. Atria pyrkii sianlihalla Kiinan markkinoille. [Verkkosivu]. Julkaisija: Yle-Pohjanmaa. [Viitattu 16.1.2018]. Saatavana: https://yle.fi/uutiset/3-5066367
14.    Törmä & Aalto. (2023). Elintarviketeollisuuden sivuvirrat ja niiden hyödyntäminen Suomessa. Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK). Viitattu 19.5.2025, saatavilla: https://www.theseus.fi/handle/10024/160546
15.    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2024). Kansalliset ravitsemussuositukset 2024. THL. Viitattu 19.5.2025, saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-405-5
16.    Miikkulainen, J. Hybridiruoka – toimiva vastaus ruokapalveluiden haasteisiin. Ateria. Viitattu 19.5.2025, saatavilla: https://ateria.messukeskus.com/hybridiruoka-toimiva-vastaus-ruokapalveluiden-haasteisiin/