Mahlaa janojuomaksi tai ruoanlaittoon

2 min lukuaika

Ruokatietopankki

Mahla on kevään ensimmäisiä keruutuotteita.

mahlanvalutusta_ämpäriin_kuva_Mervi_Tiermas
Lumi pitää mahlan kylmänä. Kuva: Mervi Tiermas

Mahlan keruu alkaa keväällä, kun maa sulaa ja päättyy, kun lehdet puhkeavat hiirenkorville. Yleisimmin mahlaa juoksutetaan koivusta.

Mahla on nestettä, joka kuljettaa ravinteita lehtipuissa, kuten koivussa, tammessa ja vaahterassa.

Mahlaa voi ottaa talteen omasta puusta tai maanomistajan luvalla. Mahla pilaantuu helpommin kuin maito, joten yli vuorokauden säilytystä varten se kannattaa pakastaa. Mahlaa myydään myös ruokakaupoissa.

Mahla on enimmäkseen vettä. Loppuosa (1–2 %) on hedelmä- ja rypälesokeria sekä erilaisia hedelmähappoja ja hivenaineita, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia ja mangaania.

Mahlaan kohdistuu uskomuksia ja terveydellisiä väittämiä. Mahlaa on perinteisesti nautittu kevätväsymyksen torjumiseen. Tieteellinen näyttö mahlan terveysvaikutuksista vielä puuttuu.

Mahla on kuitenkin erinomainen janojuoma. Se sopiikin hyvin virkistäviin juomiin, kuten teehen tai mehuihin ja smoothieihin. Mahlaa voi käyttää myös vaikkapa marjapuurojen pohjana, kiisseleissä sekä leipä- ja sämpylätaikinoissa.

Mahlan keruu ja käyttö

  • Puun rungon halkaisija tulisi olla rinnan korkeudelta vähintään 20 senttimetriä.
  • Poraa reikä puuhun
  • Upota reikään puhdas muoviletku, joka johdetaan suljettuun keruuastiaan, ämpäriin tai kanisteriin.
  • Mahlan juoksutuksessa lämpötila ei saisi nousta yli viiteen asteen, koska mahla pilaantuu helposti.
  • Pakasta mahla käyttöannoksina.

Mahla-marjasmoothie

2 dl marjoja pakastimesta (esim. mustikoita ja puolukoita)
2 dl mahlaa
1 rkl kauraleseitä
ripaus sokeria tai lusikallinen hunajaa

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tai kannussa sauvasekoittimella.
Kaada korkeaan lasiin ja nauti heti välipalana tai aamun tehojuomana.

Opi luonnontuotteista

Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat opastavat mahlan ja muiden luonnontuotteiden kuten villiyrttien, marjojen ja sienten keruuta ja käyttöä sekä järjestävät luonnontuotteiden myynnistä ja kaupallisesta käytöstä kiinnostuneille kerääjäkoulutuksia. Kysy lisää oman alueesi ruoka-asiantuntijalta.

MKN-asiantuntijat