MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä - talkoita yhteisen hyvän eteen

2 min lukuaika

MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä

Maa- ja kotitalousnaiset ovat tunnettuja talkootyön tekijöitä maaseutuyhteisöissä. Mitä olisivatkaan kesäiset maatalousnäyttelyiden muonitukset tai vieraslajien kitkentätalkoot ilman ripeitä ja aikaansaavia talkoolaisia!

Suurmuonitus Helsingissa Maa ja kotitalousnaiset talkoilemassa Kuva Uudenmaan Maaseutukeskus
Suurmuonitus Helsingissä, Maa- ja kotitalousnaiset talkoilemassa. Kuva: Uudenmaan Maaseutukeskus

Aktiiveja tarvitaan

Maa- ja kotitalousnaisille on kautta aikojen ollut tärkeää olla mukana erilaisissa valtakunnallisissa, maakunnallisissa ja pienemmissä oman kylän ja yhteisöjen tapahtumissa tuomassa hyvää ympärille. Tapahtumat eivät synny yksin, eikä vielä kaksinkaan, vaan tarvitaan aktiivinen joukko asioiden hoitoon ja toteuttamiseen. Vuosikymmenten ajan talkoilla on oltu mukana järjestämässä muonituksia muutaman kymmenen hengen ruokailuista ja kahvituksista omalla kylällä isoihin joukkomuonituksiin valtakunnallisesti muun muassa erilaisissa näyttelyissä ja urheilutapahtumissa. Viimeisen vuosikymmenen ajan on pidetty talkoita pienissä porukoissa mutta laajalti ympäri Suomen jonkin yhteisen asian vuoksi. Näitä ovat olleet esimerkiksi erilaiset vieraslajitalkoot, kun on joukolla kitketty lupiineja, jättibalsamia ja muita haitallisia vieraslajeja.

Talkoot ovat olleet myös merkittävä tulonlähde yhdistyksille eri vuosikymmeninä. Tästä esimerkin kertoo Leppäkorven-Järvenpään Maatalousnaisten entinen puheenjohtaja Marja Malin:

"Vuonna 1983 Leppäkorven Työväentalolla kuvattiin Mainostelevision TV-tanssit. Tapahtuma keräsi n. 700 kävijää pikkuiseen kylään tanssimaan ja nauttimaan kesäisestä illasta. Ohjelmasta vastasi Pallosalama-orkesteri solistinaan Juha “Junnu” Vainio ja Jussi Nummi & Kari Nyqvist yhtyeineen. Tapahtuma oli valtaisa voimainponnitus paikalliselta Maatalousnaisten yhdistykseltä, ja valmistelut tuli aloittaa jo hyvissä ajoin. Itse kuvauspäivänä tarvittiin useita kymmeniä talkoolaisia paikalle auttamaan niin kahviossa, muonituksessa, lippujen myynnissä kuin autojen parkkeerauksissa. Malin muistelee, että tanssien tulot olivat erittäin merkittävät yhdistykselle. Tuloilla kartutettiin mm. vuokra-astiaston määrää. Ja tulihan siitä hyvää mainosta myös paikkakunnalle ja kyläläisille ja saattoipa saada kasvonsa televisioonkin 😊."

Voit katsoa katkelman tanssien tunnelmasta Youtubesta:

https://www.youtube.com/watch?...

Myös Elopäivällisillä on Leppäkorven-Järvenpään Maatalousnaisilla pitkät perinteet, Malin kertoo. Talkoovoimin on järjestetty vuosittain runsas pitopöytä, josta on nautittu upeaa paikallista lähiruokaa taitavien emäntien työn tuloksena. Marja Malin korostaa, että aina kaikki raaka-aineet on pyritty hakemaan paikallisilta viljelijöiltä ja on suosittu satokauden herkkuja paikallisen ruokakulttuurin mukaisesti. Talkoissa mukana olleiden emäntien tärkein palkka on ollut tyytyväiset ruokailijat!

Talkoolaisia elopäivällisillä. Leppäkorven-Järvenpään Maatalousnaisten kuva-arkisto.

Jokaisella paikallisyhdistyksellä on omat tarinansa kerrottavanaan erilaisista talkoista, mutta se on varmaa, että talkoissa on ollut mukavaa ja siellä on viihdytty kiireestä huolimatta. Tämän kertoo se, että niihin on aina vuosi toisensa perään osallistuttu ja innostettu naapuri tai ystävä mukaan.

Voidaan todeta, että talkootyöllä on ollut suuri merkitys maa- ja kotitalousnaisille. Se on edistänyt yhteisöllisyyttä, tiedon jakamista, taitojen siirtämistä nuoremmille sukupolville ja vaikuttamista moniin asioihin.

Eläköön upea suomalainen talkooperinne - se elää edelleen!

Lähteet:

Wiki – aineeton kulttuuriperintö
Youtube (TV-tanssit)
Marja Malin – lyhyt haastattelu