Ruokakursseja moneen makuun 2022

2 min lukuaika

Koulutukset

Kerätkää porukka kokoon ja viettäkää hauska ilta hyvän ruoan merkeissä.

Asta Asunmaa / MKN ruokapalvelut

Viihdytään yhdessä ruokakurssilla!

Ruokakurssi on mukava ja samalla opettava tapa viettää aikaa hyvässä porukassa. Kurssi sopii niin yhdistysten kokoontumisen ohjelmaksi, kaveriporukalle tai työpaikan tykytoiminnaksi. Kerätkää nyt porukka kokoon ja järjestäkää hauska ilta hyvän ruuan merkeissä. Asta on koonnut erityisesti tänä vuonna kiinnostavia kokonaisuuksia, joista enemmän alla. Myös muita kursseja on saatavilla laidasta laitaan ja niistä voit kysyä lisää Astalta.

Pitsat, calzonet ja hatsapurit

Nyt tuoksuvat yrtit ja mausteet. Opetellaan valmistamaan erilaisia pitsoja, vaihdellaan täytteitä sekä otetaan uusi herkku hatsapuri haltuun! Pitsa kuuluu jo myös suomalaiseen keittiöön ja täytevaihtoehtoja on niin paljon, että jokainen löytää aina sen oman suosikkinsa. Tämä kurssi erityisesti houkuttelee varmasti paikalle kaikenikäistä osallistujaa. Mielenkiintoinen tuttavuus on myös hatsapuri.

Retkiruokaa

Valmistetaan yhdessä retkiruokaa! Mikä onkaan mukavampaa kuin retkeillä ja valmistaa ruokaa yhdessä luonnossa. Evästellen tai nuotiolla valmistaen ruoka kruunaa yhteisen retkipäivän! Retkiruokakurssista voit valita teille sopivan paketin. Vaihtoehtona on, että Asta on mukana retkellä esimerkiksi nuotiopaikalla, jossa sitten kokataan ruuat yhdessä. Toisena vaihtoehtona on retkieväiden tekeminen ja mahdollinen nuotioruokien valmistelu muualla ja sitten lähdette omatoimiselle retkelle reppu täynnä hyviä eväitä.

Nopeita kalaherkkuja

Kalaa kahdesti viikossa – opetellaan valmistamaan nopeita ja herkullisia kalaruokia arkeen ja juhlaan! Kalaa suositellaan syötäväksi enemmän kuin mitä ihmiset nykyisin keskimäärin syövät. Kalasta saa kätevästi helppoa arkiruokaa, mutta myös juhlavaa tarjottavaa. Voit valita Astan kanssa juuri teidän kurssillenne sopivat kalaruuat.

Kysy myös muita kursseja kuten:

  • Pääsiäisen herkut, mämmi ja siitä tehtävät syötävät, kakut, jälkiruuat, pashat, kulitsat yms.
  • Keväisiä herkkuja, sitrukset, rahkaherkut, salaatit yms.
  • Vuoden vihannes Tomaatti, erilaisia ruokia tomaatista