Karitsa kuuluu pääsiäiseen – sitruunainen karitsapyörykkäkeitto sopii hyvin pääruoaksi

Kuluttajat ovat jälleen löytäneet maukkaan karitsanlihan, joka sopii niin juhlapöytiin kuin myös arkeen.

Nayttokuva 2026 03 30 132428

Nykyisin pääsiäinen on karitsan syönnin kulta-aikaa mutta näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Perinteisesti karitsojen ja lampaiden teurastus ja niistä saatavan lihan syönti osui syksyyn. Yksi tunnetuimmista lammasherkuista on Etelä -Savossa lammaskaali, mikä olikin monessa kylässä perunannostopäivän perinneruoka.  

Ennakkoluuloihin liittyy myös ajatus, että karitsat olisivat kovin pieniä. Teurastettavat karitsat ovat kuitenkin yleensä iältään yli puolivuotiaita ja ovat teurastettaessa painoltaan 45–60 kiloisia. Karitsat kasvavat pääosin joko laitumella tai säilörehulla, joka on nurmea säilöttynä. Toki pikkukaritsoille syötetään myös viljaa emon maidon lisänä.

Kotimaisen karitsan liha on mureaa, helppoa käsitellä ja miellyttävän makuista, moni arastelee suotta sen käyttöä. Karitsan liha on hyvin mieto hiukan jopa makea, perinteiset karitsan tai lampaanlihan maustamiseen on käytetty valkosipulia, timjamia ja minttua. Mutta karitsan kanssa sopivat hyvin myös muut tuoreet yrtit, kuten rakuuna, salvia, basilika, lipstikka tai lehtipersilja. Yllättäen meidän suomalaisten rakastama kahvi sopii lampaan lihan marinadiin tai kastikkeeseen. Lampaanlihaa voi maustaa myös hyvin rohkeasti: kokeile vaikka itämaista pataa, johon voit hyvin käyttää joululta jääneet kuivatut hedelmät ja glögimausteet.  

Meillä tehdään hyvin vähän arkiruokia karitsasta tai lampaanlihasta. Taito hyödyntää lammasta ruuanlaitossa on unohtunut, vaikka nykyisin sitä on saatavana myös jauhelihana tai suikaleina, joita on helppoa käyttää. Myös meidän ruuanlaittajien ajankäytöllä lienee tähän vaikutusta. Kun ruoka pitää saada nopeasti ja helposti pöytään, ei lampaan lihan valmistus ole ehkä ensimmäisenä mielessä. Kuitenkin yhä useampi haluaa panostaa ruuanlaittoon juuri juhlapyhinä ja silloin siihen varataan aikaa ja hyvät raaka-aineet. Ehkä juuri siksi sinunkin juhlapöytääsi löytää tänä vuonna lähellä tuotettua karitsaa?  

Karitsan ja lampaanlihan saatavuus on onneksi parantunut ja myös kauppojen tiskeihin on löytynyt yhä useammin karitsan ja lampaan lihaa eri muodoissa. Nykyisin löytyy jo useampi lammastila, jolta lihaa voi ostaa suoraan, tai sitä saa oman alueen Reko-lähiruokarenkaista. Valistuneet kuluttajat haluavat käyttää kotimaista ja lähellä tuotettua lihaa, mikä onkin hyvä valinta. Karitsanliha on yleensä myös vähärasvaista ja sopii sen vuoksi hyvin myös monen ruokavalioon.  

Lammas on monipuolinen eläin, josta hyödynnetään monipuolisesti liha, villa, talja ja se on oiva apu maisemanhoidossa. Karitsat saavat elää Suomessa rodulleen tyypillisissä olosuhteissa ja tämä edesauttaa eläimen elämänlaatua ja terveyttä. Karitsat ja lampaat syövät ruohoa, joka sitoo hiiltä ja pitävät maan kuohkeana ja ravinteikkaana.  Näin ollen lammas on luonto- ja ilmastoystävällinen valinta. Myös maultaan erinomainen ja sopii niin arkeen kuin juhlaankin.  

 

Sitruunainen karitsapyörykkäkeitto

Tarvittaessa gluteeniton ja laktoositon.

Pyörykkämassa
500 g karitsan jauhelihaa (15%)
1 dl maitoa
0,5 dl korppujauhoja
2 rkl hienonnettua tuoretta tilliä*
2 rkl raastettua sitruunan kuorta
2 rkl sitruunan mehua
1 tl suolaa
½ tl pippuria

500 g perunaa
500 g purjoa
4 kpl kanaliemikuutio/fondue**
2 l vettä**

Öljyä paistoon
Suolaa tarvittaessa**

1. Sekoita pyörykkämassan raaka-aineet kulhossa ja sekoita tasaiseksi massaksi.
2. Kuori ja pilko perunat, puhdista ja leikkaa purjo. Lämmitä 5 litran kattila liedellä. Kuullota purjo öljytyssä kattilassa 3-5 minuuttia tai kunnes purjo on saanut hieman tummaa väriä. Lisää perunat purjon joukkoon ja kuullota hetki. Lisää liemikuutiot ja vesi.
3. Kiehauta ja keitä 8-10 minuuttia kunnes perunapalat ovat lähes kypsiä. Perunoiden kypsyessä pyörittele pyörykkämassasta 20-30 pientä pyörykkää. Lisää pyörykät yksitellen keittoon, kun perunat ovat lähes kypsiä.
4. Kiehauta uudelleen ja keitä kunnes pyörykät ovat kypsiä (6-8 minuuttia). Anna pyöryköiden kypsyä vähän aikaa ennen mahdollista sekoittamista. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa. Nosta pois levyltä ja anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.

*Voit myös käyttää muuta yrttiä kuten tuoretta persiljaa. Suosittelen maistamaan kuitenkin myös tillillä, ei maistu tillilihalta.

**Voit käyttää myös valmista kanalientä, kunhan nestemäärä on yhteensä 2 litraa. Suolan määrä vaihtelee käytetyn liemen mukaan.