Juhlakauden uusia herkkuja
Jokaisella on joulupöydässään ne tietyt klassikot, joita ilman joulu ei tunnu oikealta. Silti moni kaipaa myös uusia ideoita, tuttuja joulun makuja hieman erilaisessa asussa. MKN tarjoaa juhlakauteen herkkuja, joissa perinteet saavat raikkaan päivityksen.

”Ennen vanhaan joulua tehtiin pitkään ja rauhassa: talkkuna, makkarat ja kynttilät valmistuivat hiljalleen. Joulua ei rakennettu yhden päivän aikana, vaan se kasvoi vähitellen. Kun Tuomaan päivä koitti, kaikki oli valmista”, kertoo MKN Etelä-Savon ruoka-asiantuntija Katja Rissanen.
Rissanen kertoo, että samaa ajatusta voi tuoda myös tämän päivän joulukeittiöön.
”Moni stressaa joulun valmisteluja, mutta juurekset ovat yksi niistä raaka-aineista, jotka tuovat tekemiseen lempeyttä. Ne säilyvät hyvin, ovat edullisia ja monikäyttöisiä. Niitä voi esivalmistella pitkin viikkoa, jolloin varsinaiset juhlapäivät jäävät enemmän nautiskelulle.”
MKN Keskuksen kehityspäällikkö Marita af Klercker korostaa juuresten kulttuurista ja ekologista merkitystä.
”Juurekset kuuluvat suomalaiseen ruokajuhlaperinteeseen ja niiden käyttö ympäristöystävällistä ja kestävää. Ne kasvavat lähellä, kulkevat lyhyitä matkoja ja ovat juuri nyt parhaimmillaan.”
Juureksia käyttämällä tukee samalla paikallisia tuottajia.
Rissanen muistuttaa, että kotimaasta löytyy muitakin juhlapöytään sopivia ympäristöystävällisiä raaka-aineita.
”Riisipuuro on monelle rakas perinne, mutta sen rinnalle sopii mainiosti myös kokonaisista kaurajyvistä keitetty puuro. Se on yhtä lohdullinen, yhtä jouluinen ja samalla hyvä esimerkki siitä, miten kotimaisia pienen hiilijalanjäljen omaavia viljoja voi nostaa juhlapöytään.”
Af Klerckerin mielestä kauran lisäksi myös ohra ansaitsisi enemmän huomiota jouluruoissa.
”Ohra on suomalaisen ruokaperinteen vanhimpia viljoja ja ekologinen vaihtoehto. Se tuo ruoille mukavaa rakennetta sekä makua.”
Ohraa tai kauraa voi käyttää riisin sijaan esimerkiksi porkkanalaatikossa.
”Kaura ja ohra sopivat hyvin juuresten kanssa”, vinkkaa af Klercker.
Rissanen ja af Klercker rohkaisevat kokeilemaan tuttuja makuja uusin tavoin.
”Juureksia kannattaa käyttää monipuolisesti. Jouluherkkuja niistä saa esimerkiksi maustamalla piparkakkumausteella, kanelilla tai kardemummalla.”
Jouluruokaperinteitä ei tarvitse unohtaa, mutta tuttujen herkkujen rinnalle voi tuoda jotain kiinnostavaa ja innostavaa uutta.
Reseptit
Kaura-puolukkaherkku glögikiisselillä






