Kaura-puolukkaherkku glögikiisselillä

Tämä kaurasta valmistettu jälkiruokaherkku on saanut vaikutteensa tanskalaisesta Risalamandel’ista.
Jouluinen jälkkäriherkku on myös helppo muuntaa maidottomaksi tai gluteenittomaksi. Käytä ruokavalioon sopivia kasvipohjaisia maidon ja kerman kaltaisia tuotteita ja varmista kauran gluteenittomuus.

kolmessa lasinalusilla olevissa laseissa puuroa, päällä punaista keittoa ja pipari
Kuva Kati Laszka

Kaura-puolukkaherkku glögikiisselillä

4-6 annosta
valmistusaika n 40 min + jäähtyminen

1 dl kokonaisia kauraryynejä
1 dl vettä 
5 dl täysmaitoa 
0,5 tl suolaa
2 rkl kuivattuja puolukoita 
(2 rkl mantelirouhetta)
1 dl vaahtoutuvaa kermaa
2-3 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria 
(Koristeeksi piparkakkuja ja puolukoita) 

Glögikiisseli:

4 dl puolukka- tai mustaherukkamehua
(n. 0,5 dl sokeria tai maun mukaan)
1 kanelitanko
2 tähtianista
4 kokonaista mausteneilikkaa
2 rkl perunajauhoa + 3 rkl vettä

1. Kuumenna vesi kattilassa ja sekoita joukkoon kaura. Keitä, kunnes vesi on imeytynyt. Kaada sekaan maito vähitellen ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Keitä puuroksi pakkauksen ohjeen mukaan. 

2. Sekoita kuuman puuron sekaan kuivatut puolukat sekä halutessasi mantelirouhe ja anna puuron jäähtyä. 

3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla sekä vaniljasokerilla. Kääntele vaahto puuron sekaan. Annostele puuro annosmaljoihin tai laseihin tai kaada isompaan tarjoiluastiaan. 

4. Valmista glögikiisseli puuron kypsyessä tai jäähtyessä. Mittaa mehu ja mausteet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 5 minuuttia. Tarkista makeus ja lisää sokeria tarvittaessa. Poista mausteet. 

5. Sekoita perunajauhot ja vesi keskenään ja valuta seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kuuman mehun joukkoon. Kuumenna koko ajan hiljalleen sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee ja pulpahtaa kerran, Nosta kattila liedeltä ja anna kiisselin jäähtyä.  

6. Valuta kiisseli kaurapuuron päälle ja koristele halutessasi piparkakuilla ja marjoilla. Voit tarjota kiisselin myös erikseen kauniista kannusta,