MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä - kylvä versoja

1 min lukuaika

MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä

Tiesitkö, että Maa- ja kotitalousnaiset opastivat suomalaisia kotitalouksia ravinnerikkaiden versojen kasvatukseen jo 50-luvulla?

6 MKN90 blogi KUVA versot
Viiden päivän ikäistä vihantakrassia vuoden 1956 Maatalousnainen-lehdessä.

Vihreää, vehreää omalta ikkunalaudalta

”Äiti tuli perunakuopasta ja leikkasi lantun naattipuolesta 3 sentin paksuisen kiijun ja pani sen lautaselle veteen ikkunalaudalle. Muutaman päivän kuluttua naattiröyhyt komistuivat ja vehertyivät ja viikon kuluttua eräänä aamuna ne olivat kynityt viimeistä vihantaa myöten.” Näin kerrotaan Maa- ja kotitalousnaisten keskuksen julkaisemassa Maatalousnainen-lehdessä vuodelta 1956.

Kynimisen takaa paljastui perheen kuopus, joka oli halunnut maistella vehreitä ja vähän kitkeränkin makuisiakin versoja salaa. Tästä äiti päätteli, että tuoretta ja vihreää piti saataman ja ostoslistalle laitettiin vihantakrassin siemenet. Ne kylvettiin matalalle alustalle, jolle pantiin kaksinkertainen imupaperi ja vettä. Siemenet ripoteltiin tasaisesti ja jo parin tunnin päästä ne heräsivät eloon. Yllä olevassa kuvassa krassikylvöt ovat 5 päivän ikäisiä.

Tänä päivänä Maa- ja kotitalousnaiset kannustaa edelleen krassin ja muiden miniversojen kasvatukseen. Versojen kasvatus onnistuu jo varhain keväällä ikkunalaudalla ja näin tuoretta ja vehreää on mahdollista saada leivälle ja salaattiin rikastuttamaan ruokavaliota jo ennen kesää ja kasvimaan satokautta.

Versojen kasvatus onnistuu keväällä valoisalla ikkunalaudalla. Kuva: Niina Vihelä.

Lähde: Maatalousnainen 1956, 4-5. Vihantakrassi.