MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä – kotipuutarhan sato hyötykäyttöön!

2 min lukuaika

MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä

Ammenna omasta maasta rikkautta ruoanlaittoon. Kokkaile maistuvaa ja edullista juuresmuhennosta.

Naiset korjaamassa satoa pellolla 1940 luvulla Kuva Museovirasto Finna fi
Sadonkorjuuta 1940-luvulla. Kuvaaja: Kolmio, Kansatieteen kuvakokoelma. Suurtalkoot ry:n kokoelma. Museovirasto. Finna.fi

Omatarveviljely kiinnostaa

Poikkeukselliset ajat ovat pakottaneet ihmiset pysymään enemmän kotona ja lähialueilla, mikä on vapauttanut aikaa pohtia omaa terveyttä ja lähiympäristöä. Vallitseva maailman tilanne on lisännyt entisestään ihmisten kiinnostusta omavaraisuuteen, ruokaturvallisuuteen ja omatarveviljelyyn. Kaupungistumisen myötä osaaminen on kuitenkin vähentynyt, kerrostaloissa ei juuri ole kasvumaita ja monet omakotiasujatkin ovat laittaneet kasvimaansa nurmikoksi. Kiinnostus itse tuotettuun ruokaan on kuitenkin kasvanut voimakkaasti ja nettipalstat ovat täyttyneet kasvatusohjeiden kyselijöistä. Kysymyksiä tulee myös resepteistä ja itse kasvatettujen tuotteiden hyödyntämisestä. Samalla on kasvanut kiinnostus ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ruoan kasvatukseen, ekologisuuteen sekä luonnon monimuotoisuuteen.

Lisää kasviksia ruokavalioon muhennoksilla

Elämme sadonkorjuun kulta-aikaa ja nyt jos koskaan kannattaa nauttia monipuolisesti sadosta. Juurekset maistuvat toki ihan sellaisenaan. Ihastuttavaa on, että jo vuoden 1947 Keitto-oppaassa kannustamme tekemään edullista ja maistuvaa juuresmuhennosta. Uskaltaisitko kokeilla, toimiiko tämä vielä nykyajassa?

Porkkanamuhennos

1 l maitoa
2 dl vehnä- tai ohrajauhoja
(2rkl) voita
Suolaa
3-4 porkkanaa
Persiljaa

1. Kiehuvaan maitoon sekoitetaan kylmään maitotilkkaan sekoitetut jauhot. Seos saa kiehua 5-10 minuuttia. Lisää voi.

2. Mausta muhennos suolalla ja sokerilla ja hyvin huuhdotut, kuoritut ja raastetut porkkanat sekä hienonnettu persilja lisätään.

3. Muhennokseen sopii porkkanan tilalle raastettu lanttu, kurpitsa, kaali, pavut sekä liotettu hapankaali.

Ohje: Maatalousnaisten julkaisuja. 1947. 4. painos. Keitto-opas. Maatalousseurojen keskusliiton julkaisuja

Irlantilainen muhennos

300 g sianlihaa (kinkkua ja pekonia)
1,5 l perunoita
4–5 porkkanaa
1 kaali
3 rkl ohra- tai vehnäjauhoja
vettä, suolaa
6 maustepippuria

Kuutioi lihat, kuori ja kuutioi juurekset ja perunat. Kuori kaalista uloimmat lehdet ja leikkaa suikaleiksi.

Kaikki ainekset ladotaan kerroksittain jauhojen kanssa kerroksittain pataan, päälle kaadetaan vettä vain sen verran, että kasvikset juuri peittyvät. Maustetaan suolalla ja maustepippurilla ja annetaan hautuen kypsyä pehmeiksi kannen alla hiljalleen.

Muhennokset voi hauduttaa kypsäksi myös uunissa 175 asteessa noin 1 h.

Ohje: Ruoka-asiantuntijan isoäidin itse kokoama reseptivihkonen.

Maa- ja kotitalousnaisten osaamiseen kuuluu vahvasti erilaiset hankkeet ja niiden toteuttaminen onnistuneesti. Hanketyöllä tuodaan osaamista ja toimintaa maaseudulle, hyvänä esimerkkinä näistä on erilaiset Leader-hankkeet. Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisilla on tälläkin hetkellä kotitarveviljelyyn kannustava Omasta maasta -hanke.