MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä – kokonaisuus ratkaisee ravitsemuksessa!

2 min lukuaika

MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä

Vuoden alussa moni teki itselleen lupauksia hyvinvointinsa parantamiseksi. Ravitsemuksessa kannattaa kuitenkin muistaa erityisesti kokonaisuus ja säännöllisyys.

3 MKN 90 vuotta paakuva kuusamo213 Pro Agria Oulun kuva arkisto
Kuva: ProAgria Oulun kuva-arkisto

Ravitsemusneuvontaa läpi vuosikymmenten

Maa- ja kotitalousnaisten toiminnassa ravitsemusneuvonta on ollut vahvassa roolissa läpi vuosien. Maatalousnaisten sihteeri ja toiminnanjohtaja Martta Kuusela kutsuttiin jäseneksi Kansanravitsemuskomiteaan 1936 ja Maaseudun terveydenhoitokomiteaan 1938. Maa- ja kotitalousnaisten edustusta oli myös Valtion Ravitsemistoimikunnan aloitteesta vuonna 1955 perustetussa Ravitsemusneuvonnan Keskuselimessä, jonka ensimmäiset suositukset liittyivät liialliseen rasvankäyttöön. Rasvan tilalle suositeltiinkin kasvisten, marjojen ja hedelmien käytön lisäämistä ruokavalioon. Maa- ja kotitalousnaiset ovat välittäneet tietoa kuluttajille, ja vuosien saatossa ravitsemusteemoja on ollut useita.

Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat neuvovat ravitsemukseen liittyvissä teemoissa myös tänä päivänä. Neuvonnan perustana on Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) julkaisemat suomalaiset ravitsemus- ja ruokasuositukset. Suomalaiset ravitsemussuositukset pohjautuvat pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, jonka uudet suositukset julkaistaan näillä näkymin kesäkuussa 2023.

Ravitsemuksen kokonaisuus ja säännöllisyys ratkaisevat

Jo vuonna 1950 Maatalousnainen-lehdessä julkaistiin Ella Kitusen artikkeli Mitä on kohtuullinen ravinto?, jossa mainittiin, että “Tärkeämpi kuin yksipuolisuuteen menevä rajoittaminen, mikä usein päättyy lyhyeen, on kohtuullisen ruokajärjestyksen jatkuva käyttäminen." Tämä neuvo pätee tänäkin päivänä. Ravitsemuksen kokonaisuus ja säännöllisyys ovat terveellisen ruokavalion perusteita ja siksi tiettyjen elintarvikkeiden kieltämisen sijaan on parempi keskittyä ruokavalion kokonaisuuteen ja säännölliseen ruokarytmiin, jotka tuovat hyvinvointia pidemmällä tähtäimellä. Muistathan myös, että herkut kuuluvat terveelliseen ruokavalioon, kunhan ne ovat ruokakolmion huippu, eivätkä ruokavalion perusta.

Jos uutena vuotena tehty lupaus ei ole pitänyt, kannattaa muistaa, että aina on hyvä hetki ottaa ensimmäinen askel kohti terveellisempää ruokavaliota, eikä kaikkea kannata muuttaa kerralla, vaan askel askeleelta. Ravitsemuksen kokonaisuus ja säännöllisyys tuovat hyvää oloa enemmän pidemmällä tähtäimellä ja muutoksen voi aloittaa milloin vain, kun itselle parhaiten sopii.

Tutustu ruokakasvatusaineistoihin 

(MNK-sivuilla)

Tietoa ravitsemussuosituksista 

(Ruokaviraston sivuilla)


Lähteet: 

Manninen Kirsti. 2016. Omat Avaimet Maa- ja kotitalousnaisten yhteistyön ja neuvonnan historiaa. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry.

Laine Katri. 1948. Maatalousnaiset 1797–1947. Maatalousnaisten keskusjohtokunta.