Yritysten yhteistyö ja yritysryhmähankkeet liiketoiminnan apuna
Uutta potkua liiketoiminnan kehittämiseen yritysten välisellä yhteistyöllä!

Yritysyhteistyöstä kasvua omalle liiketoiminnalle!
Yritysten välisellä yhteistyöllä voidaan vahvistaa oman liiketoiminnan kehittämistä. Yhtenä vaihtoehtona ja työkaluna voidaan käyttää yritysryhmähanketta.
Tällä sivulla kerromme lisää yritysryhmähankkeesta, sekä keräämme asiasta kiinnostuneiden tietoja erilaisten teemahakujen avulla.
Yritysryhmähanke pähkinäkuoressa
Yritysryhmähankkeessa 3–10 yrityksen ryhmä kehittää toimintaansa yhteisillä ja yrityskohtaisilla kehittämistoimenpiteillä. Hankkeella on yhteinen teema. Tuen hakijana eli hankkeen hallinnoijana voi toimia; neuvontajärjestö, kehittämisyhtiö tai muu vastaava julkisoikeudellinen tai yksityisoikeudellinen yhteisö. Yritysten oltava Maaseuturahaston tukialueelta ja mukana olevien yritysten talouden on oltava kunnossa. Maatalouden alkutuotanto rajattu ulkopuolelle → ei muita toimialarajoituksia.
Hankkeella voidaan toteuttaa yritysten yhteisiä ja yrityskohtaisia toimenpiteitä esimerkiksi
- Uusia tuotteita ja menetelmiä
- Kehittää pienten (max 10 htv) matkailuyritysten palvelu-, markkinointi-, myyntitoimia
- Toteuttaa opinto- ja messumatkoja
- Kehittää tuotannollista yhteistyötä tai markkinointi – ja myyntiyhteistyötä
Yritykset hyödynsaajina
- Tuki 75 %, yksityinen rahoitus 25 % tulee ryhmään osallistuvilta yrityksiltä
- Yrityksen tarvitsema asiantuntija-apu edullisesti
- Yhdessä voidaan saada aikaan sellaista, mikä on yksin mahdotonta
- Ei omia maksuhakemuksia eikä muuta hankehallintoa → maksat vain omarahoitusosuuden 25 % ja keskityt parantamaan oman yrityksesi toimintaa
Kiinnostuitko tai onko sinulla jo valmis idea? Ota yhteyttä https://link.webropol.com/s/yritystenvalinenyhteistyo
...........................................................................................................................................................................................................................
AJANKOHTAISTA
Syyskuu 2022. Haetko viennistä kasvua, onko yrityksesi kiinnostunut Japanin markkinoista?
Haemme Japanin markkinoista ja viennistä kasvua hakevia itäsuomalaisia elintarvikeyrityksiä mukaan hankkeeseen. Täytä linkin takana oleva kysely ja ilmoittaudu mukaan!
https://link.webropol.com/s/El...

...............................................................................................................................................................
Kevät 2022 Haemme hunajajalosteista ja/tai hunajan viennistä sekä uuttamisesta tuotekehitysmenetelmänä kiinnostuneita yrittäjiä.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Heli Sulola tai Jaana Puhakka
etunimi.sukunimi@maajakotitalousnaiset.fi
