Karjalainen mustikkakukko

Perinteinen savolainen mustikkakukko eli rättänä (kuvassa) tehdään ruis-ohramurotaikinasta. Taikinaa käytetään sekä vuoan vuoraukseen että mustikoiden kanneksi. Karjalainen versio on hiukan helpompi, kun taikina vain sekoitetaan ja lusikoidaan marjojen pinnalle.

Mustikkakukko
Timo Viljakainen

Karjalainen mustikkakukko
6-8 annosta


6 dl (pakaste)mustikoita (n 400 g) 
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
Pinnalle:
2,5 dl rypsiöljyä tai 250 g sulatettua voita
1,5 dl sokeria
4-5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Laita (jäiset) mustikat noin litran vetoiseen uunivuokaan. 
2. Sekoita sokeri ja perunajauhot keskenään ja ripottele mustikoille. 
3. Sekoita öljy, sokeri, jauhot ja leivinjauhe puuromaiseksi seokseksi ja ripottele mustikoille. 
4. Paista 175 asteessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes paistoksen pinta ja reunat alkavat ruskistua. 
Tarjoa hiukan jäähtyneenä esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa. 

Vinkki: Käytä vaihteeksi mustikoiden sijaan esimerkiksi herukoita tai paloiteltua raparperia. 

Rättänä eli savolainen mustikkakukko