Rantalan Muatila yhdistää perinteet ja uudet palvelut Pohjois-Savossa
Rantalan Muatila sijaitsee kauniin Juojärven rannalla Pohjois-Savossa. Tilaa emännöi Virpi Pohjolainen, joka otti kotitilan hoitaakseen omistajanvaihdoksen myötä maaliskuussa 2025. Virpin vanhemmilla oli aikoinaan noin 15 lypsylehmää, mutta karjasta luovuttiin vuonna 1998, minkä jälkeen pellot vuokrattiin paikalliselle viljelijälle.
Virpi on hyödyntänyt ProAgrian ja Itä-Suomen Maa- ja Kotitalousnaisten palveluita jo 12 vuoden ajan. Omistajanvaihdosprosessin hoiti ProAgria Itä-Suomen talouden- ja omistusjärjestelyiden asiantuntija Sanna Penttinen alusta loppuun.
–Lähdin maailmalle jo 9-luokan jälkeen. Ensin Kiuruvedelle hevoskouluun opiskelemaan hevostenhoitajaksi ja sen jälkeen ravintola-alan opintoihin Kuopioon. Myöhemmin kouluttauduin eläinten kouluttajaksi ja suoritin myös yrittäjän ammattitutkinnon, Virpi kertoo.
Kesät 20–30-vuotiaana Virpi vietti kotitilalla Tuusniemellä, vaikka työ vei pohjoiseen. Hän toimi matkailupalveluyrittäjänä Äkäslompolossa yli kymmenen vuoden ajan ja kartutti ravintola-alan kokemusta viiden talven ajan Lapissa.
Paluu juurille
-Tuusniemi on ollut aina tukikohtanani. Neljästä sisaruksestani minä olen ollut se, joka halusi palata jatkamaan kotitilaa. Olen ollut pitkään yrittäjänä ja tykkään tehdä asiakaspalvelutyötä, siksi haluan työllistää itseni täällä kotitilallani, Virpi lisää.
Uutta yritystoimintaa on suunniteltu yhdessä MKN Itä-Suomen yritysasiantuntija Heli Sulolan kanssa jo parin vuoden ajan. Heli on auttanut yrityksen laskelmissa, suunnittelussa ja investointitukihakemuksissa.
-En olisi selvinnyt ilman ProAgrian apua. Laskelmat ja peltotukiasiat ovat itselleni monimutkaisia asioita, Virpi toteaa.
Rantalan Muatilan palveluihin kuuluvat saunapalvelut savu- ja rantasaunassa Juojärven rannalla, koirakurssit, eläintenkoulutus, hevoskurssit sekä äänimaljarentoutukset. Lisäksi tila tekee yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa. Koillis-Savon 4H-yhdistyksen lasten eläinkerhot pyörivät Rantalan Muatilalla viikottain.
Joulukuussa 2025 Rantalan Muatilalla järjestetään joulumarkkinat, jossa paikalliset yrittäjät myyvät tuotteitaan. Myyjäiset järjestetään jyväsiiloon rakennetussa koirien koulutushallissa – tilassa, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia erilaisten tapahtumien järjestämiseen.
Viralliset tilan avajaiset pidetään kesällä 2026, kun vanhaan navettaan rakennettu kahvila avaa ovensa.
Tutustu Rantalan Muatilaan täältä.





