Kotimainen kesäkurpitsa ja munakoiso – hyödynnä monipuolisesti sesongin maut

2 min lukuaika

Ruokavinkit

Runsassatoinen kesäkurpitsa taipuu moneen. Sen ja munakoison avulla on helppo lisätä kasviksia ruokavalioon.

Kesäkurpitsa-munakoisoruusu. Kuva Kati Laszka
Runsassatoinen kesäkurpitsa taipuu moneen. Sen avulla on helppo lisätä kasviksia ruokavalioon. Kotimaista munakoisoakin löytyy nykyisin yhä enemmän kauppojen hyllyiltä.
Loppukesästä kotimaista kesäkurpitsaa saa kaupoista hyvin edulliseen hintaan. Kotipuutarhureilla runsas sato saattaa aiheuttaa jopa päänvaivaa. Kesäkurpitsasadon, kuten munakoisonkin, hyödyntämiseksi on runsaasti vaihtoehtoja. Ne ovat myös mainio makupari.
Kesäkurpitsa on parasta pienenä
Kesäkurpitsa on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kurkkukasvi, josta löytyy erivärisiä ja -muotoisia lajikkeita. Kesäkurpitsa on parhaimmillaan pienenä ja kiinteänä, korkeintaan puolikiloisena.
”Jos kesäkurpitsa pääsee kasvamaan isoksi, sen kuori kovettuu, mutta ylikasvaneetkin on helppo hyödyntää. Käyttömahdollisuuksia on loputtomasti”, ruoka-, ravitsemus- ja kotitalousneuvonnan kehityspäällikkö Marita Suontausta Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta kertoo.
Kesäkurpitsa sopii kypsennettäviin ruokiin kuten keittoihin, patoihin, paistoksiin. Se mehevöittää leipä- tai kakkutaikinan, suolaiset piirakat ja leivonnaiset. Sitä voi grillata, gratinoida uunissa, käyttää soseena perunan sijaan. Kesäkurpitsanauhoilla voi myös korvata pastan. Pienempiä voi myös syödä raakana esimerkiksi salaateissa raasteena tai viipaleina.
”Ylikasvaneita kesäkurpitsoita ei kannata vieroksua. Niistä saa hyviä säilykkeitä sekä chutneytä”, Suontausta vinkkaa.
Kesäkurpitsaa pitää säilyttää +8 - +12 asteen lämpötilassa, mieluummin liian lämpimässä kuin liian kylmässä. Sitä voi myös kuivattaa tai pakastaa.
”Lyhytaikaiseen pakastukseen sopii kuutiot tai raaste sellaisenaan. Pidempiaikaiseen ja varsinkin keitto tai pata-ainekseksi pakastusta varten palat kannattaa paahtaa pannulla tai kiehauttaa soseeksi.”
Munakoiso – mainio muhennoksiin, sopii grilliinkin
Kotimaisen munakoison satokausi on touko-syyskuussa. Munakoisoa voi kasvattaa myös itse, kunhan kasvi saa riittävän tasalämpöiset olosuhteet.
Munakoison ravinnoksi käytettävä osa, hedelmä, on kasvitieteellisesti katsoen marja. Ruoanvalmistuksessa se mielletään vihannekseksi. Munakoisosta löytyy monen värisiä ja muotoisia lajikkeita. Suomessa tunnetuin lajike on tummanvioletti, pitkänomainen ja iso. Munakoison hedelmäliha on vaaleaa ja hiukan sienimäistä.
”Munakoison maku on mieto, ja se pääsee oikeuksiinsa vasta ruoanlaitossa. Nykyiset munakoisolajikkeet on jalostettu miedoiksi, eikä vanhoissa ohjeissa suositeltua ’itkettämistä’ enää tarvita”, Suontausta kertoo.
Munakoiso sopii hyvin kasvismuhennoksiin, pata- ja laatikkoruokiin. Se sopii mainiosti myös grillattavaksi sellaisenaan ja on herkullista marinoituna.
”Kannattaa muistaa, että munakoiso on hyvin kylmänarka ja paleltuu alle 7 asteen lämpötilassa, jolloin hedelmälihaan ilmestyy ruskeita laikkuja. Ihanteellinen säilytyslämpötila kypsälle munakoisolle on +8 - +12 astetta”, Suontausta muistuttaa.
***
Kesäkurpitsa ja munakoiso ovat Koti ja maaseutu -lehden 6/2020 teemakasviksia. Lehdessä tuhti tietopaketti ja reseptejä. Tutustu lehteen