Tunnustuspalkinnot maatalouden kehittäjille

2 min lukuaika

Uutinen

Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran tunnustuspalkinnot

Tunnustuspalkinnot 2017

Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran säätiön tunnustuspalkinnot vuodelle 2017 on myönnetty. Säätiö palkitsee vuosittain yksityishenkilöitä ja julkiyhteisöjä, jotka ovat tehneet omalla sarallaan merkittävää työtä eteläpohjalaisen maatalouden hyväksi. Vuoden 2017 tunnustuspalkinnot ojennettiin tänään naudanlihatuottaja Antero Ristimäelle, Yle Pohjanmaan toimitukselle ja palkkahallinnon asiantuntija Kaarina Huovilalle.

Naudanlihatuottaja Antero Ristimäki on ennakkoluulottomalla ja rohkealla toiminnallaan merkittävästi edistänyt Etelä-Pohjanmaan maatalouden kehitystä maamme huipputasolle. Hän on käynnistänyt merkittävän naudanlihan tuotantoyksikön tyhjästä ja on nyt yksi Suomen suurimmista naudanlihan tuottajista Seinäjoen Kitinojalla. Ristimäki on osannut koota ympärilleen ProAgrian asiantuntijaverkoston, jonka avulla maatilan haasteet on selätetty.

YLE Pohjanmaa on uutisoinnillaan edistänyt maa- ja elintarviketalouden näkyvyyttä Etelä-Pohjanmaalla. Ennakkoluulottomalla uutisoinnillaan Yle Pohjanmaa on tuonut toimialan ajankohtaisia asioita koko kansan tietoisuuteen, mikä on lisännyt kuluttajien ymmärtämystä etenkin alku-, mutta myös elintarviketuotannosta. Ylen toimittajakunnassa on aina myös toimittajia, jotka kokevat maataloudesta uutisoimisen sydämen asiakseen.

ProAgria Etelä-Pohjanmaan palkkahallinnon asiantuntija Kaarina Huovila huolehtii luotettavasti sisäisen taloushallinnon palkanlaskenta- ja henkilöstöhallintotehtävistä. Hän on toiminnallaan myös merkittävästi edistänyt Etelä-Pohjanmaan maatalouden kehitystä. Suuret ja toimintaansa kehittävät tilat ovat entistä useammin myös työnantajia. Hän on työehtosopimusten ja palkkahallinnon osaamisellaan tuonut toimialalle osaamista, jota kehittyvät maatilat ovat tarvinneet.

Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran säätiö huomioi vuosittain tunnustuspalkinnoilla ansioituneita eteläpohjalaisia maataloussektorin toimijoita. Tunnustuspalkinnot jaetaan ProAgria Etelä-Pohjanmaan edustajiston syyskokouksessa.

KUVATEKSTI: Kaarina Huovila, Antero Ristimäki ja Yle Pohjanmaalta Päivi Rautanen yhdessä Elina Niemistön kanssa vastaanottivat Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran säätiön tunnustuspalkinnot 2017.