Naisvoimaa maakunnassa

2 min lukuaika

Uutinen

Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen Mirja Hellstedt eteläpohjalaisten maa- ja kotitalousnaisten vieraana

Mirjan kiertue 940x400 px

Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt vierailee tulevana viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla kolmessa Naisvoimaa-tilaisuudessa, jotka järjestetään Jalasjärven Hirvikylässä, Lappajärven Itäkylässä ja Alahärmän Perkiömäellä. Mukana on myös Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten vs. toiminnanjohtaja Kaisa Viitala.

Maa- ja kotitalousnaiset on yli 80-vuotias valtakunnallinen järjestö, jossa on noin 50 000 jäsentä. Se toimii 1 500 paikallisessa yhdistyksessä, 11 piirikeskuksessa ja valtakunnallisessa Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksessa työllistäen 70 ruoan ja kotitalouden, maiseman ja luonnonhoidon sekä yritysalan asiantuntijaa. Etelä-Pohjanmaalla paikallisyhdistyksiä on 160, ja piirikeskuksessa Seinäjoella toimii neljä asiantuntijaa.

-Kun on kyse näin suuresta järjestöstä, yhteyksien ylläpitämiseksi on toimittava aktiivisesti, toteaa Kaisa Viitala Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksesta. -Siksi on hienoa, että olemme tervetulleita paikallisyhdistysten vieraiksi.

Naisvoimaa-tilaisuuksien järjestäjinä toimivat paikalliset maa- ja kotitalousnaisten yhdistykset. Tilaisuuksissa on tarkoitus keskustella ja vaihtaa kuulumisia puolin ja toisin: kertoa kentän toiveista Maa- ja kotitalousnaisten Keskukseen ja tuoda Keskuksesta terveisiä kentälle.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt näkee tärkeäksi sen, että pääsee tapaamaan yhdistysten jäseniä ja kuulemaan näiden toiveita.

-Pidän vuorovaikutusta jäsenten kanssa erittäin tärkeänä monestakin syystä, hän sanoo. -Ensinnäkin kun tekee töitä yhdistyksessä, pitää muistaa, että yhdistyksessä päätösvalta on jäsenillä. Tietoisuus tästä pitää nöyränä ja tästä syystä kuuntelen hyvin herkällä korvalla jäsenten toiveita ja näkemyksiä. Nämä toiveet ja näkemykset vaikuttavat myös siihen, mihin suuntaan tätä järjestöä luotsataan. Jäsenten tapaamiset ovat parhaimmillaan myös yhteisöllisyyttä edistäviä ja voimaa antavia hetkiä. Mitä enemmän saamme yhdessä aikaan vilkasta puheensorinaa, sen parempi.

Maa- ja kotitalousnaisten logo ja ilme uudistuivat helmikuun alussa. Samalla tuli voimaan uusi slogan Juuret maalla, vaikka tämä kiertue mennäänkin vielä perinteisellä Naisvoimaa-sloganilla.

-Juuret maalla -slogan muistuttaa meitä siitä, että Suomi on maalta lähtöisin ja tarvitsee maaseutuaan elinvoimaisena sekä hyvän elämän lähteenä, Mirja Hellstedt korostaa. -Me maa- ja kotitalousnaisten järjestössä teemme töitä sen eteen, että tulevaisuuden maaseutu on maistuva, viihtyisä ja elinvoimainen. Se luo hyvinvointia kaikille meille suomalaisille — niin maaseudulla kuin kaupungeissa.

Naisvoimaa-tilaisuudet

Lisätietoja

Jalasjärven Hirvikylä: Ritva Pentinmäki, puh. 050 534 7948
Lappajärven Itäkylä: Leila Övermark, puh. 040 519 7243
Kauhavan Alahärmän Perkiömäki: Tuula Korkiatupa, puh. 040 715 7601

Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus, Kaisa Viitala, puh. 040 680 3418