Älä heitä paistinrasvoja viemäriin!

2 min lukuaika

Uutinen

Maa- ja kotitalousnaiset on mukana tänäkin vuonna järjestettävässä Kinkkutempussa, joka kannustaa kotitalouksia keräämään ja kierrättämään j

Hyvää joulua!

Maa- ja kotitalousnaiset kannustaa tänäkin vuonna Kinkkutemppuun eli keräämään ja kierrättämään joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat talteen. Rasvat hyödynnetään Nesteen uusiutuvan dieselin valmistuksessa.

Eri puolilla Suomea on noin 300 kierrätyspistettä. Ne ovat avoinna 7.1.2022 saakka. Kierrätyspisteitä on kaikkien K-Citymarketien ja lukuisten muiden K-ruokakauppojen, Neste- ja Neste K -asemien yhteydestä sekä joidenkin kuntien jätepisteillä.

Näin osallistut Kinkkutemppuun

  • Kaada jäähdytetty, mutta vielä juokseva rasva tyhjään kartonkitölkkiin.
  • Sulje tölkki tiiviisti, vaikkapa teipillä.
  • Anna rasvan hyytyä viileässä.
  • Vie rasva lähimpään keräyspisteeseen 17.12.2021–7.1.2022 välisenä aikana.

Kaikki paistinrasvat kelpaavat. Vaikka kampanja on lainannut nimensä suomalaisten joulupöytien suosituimmalta ruoalta, joulukinkulta, voi keräyspisteisiin tuoda myös kalan, kalkkunan ja muiden jouluruokien paistinrasvat.

Ei lasia, metallia tai muovia. Tuo rasva keräyspisteeseen kartonkisessa pakkauksessa, esimerkiksi maitotölkissä. Älä käytä lasista, metallista tai muovista pakkausta, koska ne vaikeuttavat kierrätysprosessia.

Anna viemäreille joulurauha. Paistinrasvoja ei saa kaataa viemäriin, koska rasva tukkii viemäriverkostoa. Rasvatukos on yleinen syy kotien viemäritukoksiin, ja pahimmillaan rasva on leikattava putkistosta pois. Jos lähelläsi ei ole Kinkkutemppu-keräyspistettä, voi paistinrasvan hävittää kodin bio- tai sekajätteen mukana.

Kinkkutemppu järjestetään nyt kuudennen kerran, ja se on 15 eri toimijan yhteishanke.

Viime jouluna paistinrasvan kierrätystempaukseen osallistui ennätykselliset lähes 240 000 suomalaista kotitaloutta, ja paistinrasvaa kerättiin yhteensä 55 tonnia. Tästä määrästä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä voisi ajaa henkilöautolla jopa 17 kertaa maapallon ympäri.

Kaikki keräyspisteet ja muuta lisätietoa: kinkkutemppu.com

Kinkkutemppu ovat mukana Kemianteollisuus, Neste, Lassila & Tikanoja, Rasmix, Kemian pooli, K-ryhmä, Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima KIVO ja kuntien jätelaitokset, Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry.