Maustepaahdettua lohta

Herkullinen, vain pinnalta paistettu, lempeästi jouluisilla mausteilla maustettu lohi sopii esimerkiksi jouluaaton kalapöytään.

Leipäviipaleilla pinnalta maustettua ja paistettua lohta paksuina viipaleina, taustalla tuikkuja ja käpyjä
Kuva Timo Viljakainen

Maustepaahdettua lohta

10 annosta alkupalana

600 g lohi- tai kirjolohifileetä palana
1 dl suolaa
1 dl sokeria
Mausteseos:
1 tl jauhettua maustepippuria
1 tl kanelia
0,5 tl jauhettua neilikkaa
Rypsiöljyä paistamiseen

1. Poista lohifileestä nahka ja leikkaa se noin 5 senttiä leveiksi tangoiksi pituussuuntaan.

2. Sekoita sokeri ja suola keskenään ja hiero koko määrä kauttaaltaan lohifileen pintaan.

3. Anna lohen suolaantua jääkaapissa 4-5 tuntia. Kun kala on suolaantunut, huuhtele ja kuivaa kalan pinta.

4. Sekoita mausteet ja hiero seos lohitankojen pintaan.

5. Paahda tangot nopeasti pienessä määrässä rypsiöljyä erittäin kuumalla pannulla niin, että tangon kaikki sivut paahtuvat.

6. Kiedo paahdetut lohitangot tuorekelmuun ja anna niiden jäähtyä tunnin ajan jääkaapissa.

7. Leikkaa tangot parin cm:n paksuisiksi annospaloiksi ja tarjoile esimerkiksi karkealla sinapilla maustetun majoneesin ja tuoreen tillin kera mallasleivän tai paksujen paahdettujen perunaviipaleiden päällä.