Onnistunut omistajanvaihdos

MKN Etelä-Pohjanmaa

Hankkeen kohderyhmänä olivat tehokkaaseen toimintaan pyrkivät maatilat, joilla sukupolvenvaihdos on ajankohtainen lähitulevaisuudessa tai kauempana tulevaisuudessa.

Spv hanke tunnuskuva netti

Hankkeen tavoitteena oli saada aikaan toimintamalleja, joiden avulla omistajanvaihdos
voidaan onnistuneesti toteuttaa kohderyhmään kuuluvilla tiloilla.

Hankkeessa koottiin ja jaettiin tietoa, joka edesauttaa maatilojen yhteisomistuksen ja
yhteistyön toteuttamista. Keskeistä oli tiedottaminen toimintamuotojen lainsäädännöllisestä
pohjasta, vaadittavista sopimuksista sekä hyväksi todetuista käytännöistä.

Onnistunut omistajanvaihdos -hankkeen toiminta-alueena oi Etelä-Pohjanmaa.

Hankkeen toteutti ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry. Hanke toteutettiin EU:n maaseuturahaston tuella.

JULKAISUT
Hankkeessa valmistuu muun muassa erilaisia oppaita