Maakuntarajat ylittävä ProAgria Itä-Suomi

MKN Itä-Suomi

Koulutusohjelma tukee henkilöstöä ja johtoa yhdistymistilanteessa. Toteutusaika 1.10.2018-31.12.2023.

Proagria ita suomi kartalla

ProAgria Itä-Suomi toteuttaa koulutusohjelmaa, jonka tarkoitus on tukea yhdistymistilanteessa henkilöstöä ja johtoa yhtenäisiin käytäntöihin ja palvelutarjontaan pääsemiseksi koko yhdistyvän ProAgriaItä-Suomen alueella. Kehittämistoimin ja asiantuntijatuella pyritään vahvistamaan muutokselle asetettuja tavoitteita, muun muassa tuottavuuden ja henkilöstön kokevan hyvinvoinnin kasvua.

Osana hanketta myös kartoitetaan maatilojen palvelutarpeita sekä toimintaympäristön muutosta tavoitteena saada asiakkaiden hyöty palveluistamme kasvamaan entisestään.

Koulutusohjelmaa toteutetaan vuosien 2019 ja 2022 ajan, ja koulutusta kohdistetaan sekä henkilöstölle, johtoryhmälle että hallinnolle. Hankkeen nimi on Maakuntarajat ylittävä ProAgria Itä-Suomi, ja Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta. Käytännön työtehtäviä hankkeelle tekevät Marjatta Pikkarainen ja Jaana Pöntinen, joilta voi kysyä myös lisätietoja.

Materiaalit

Paivitetty a3