Ruokahävikki kuriin! Hävikkifestarit tarjoavat tietoa ja elämyksiä Oulussa
Järjestyksessään jo kolmannet Hävikkifestarit kutsuvat oululaisia ja lähialueiden asukkaita yhteisölliseen ruokahävikin torjuntaan lauantaina 24.1.
Suomessa syntyy vuosittain keskimäärin 24 kg ruokahävikkiä jokaista suomalaista kohden. Roskikseen päätyvä ruoka on hukkaan heitettyä rahaa, mutta myös menetettyä työtä, energiaa, lannoitteita ja vettä. Kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin hiilijalanjälki on suuri: se vastaa 38 prosenttia koko ruokaketjussa syntyvästä ruokahävikistä. Kotitalouksilla on kuitenkin paljon mahdollisuuksia vähentää omaa ruokahävikkiään.
Hävikkifestarit tarttuvat ruokahävikin vähentämiseen yhdessä kotitalouksien, viranomaisten ja alueen järjestöjen kanssa. Festarikävijät saavat uusia ideoita ruokahävikin vähentämiseen työpajoissa pelien ja kilpailujen siivittämänä. Tietoa tarjoillaan myös Just Eat It: A Food Waste Story -elokuvanäytöksen muodossa.
Kotitaloudet ovat ruokahävikin keskiössä mutta myös yhteistyötä tarvitaan. Festarikävijä pääsee kertomaan ajatuksensa ruokahävikin vähentämisestä Kaiken kansan asiantuntijatapaamisessa, jossa etsitään ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen ja kestävän arjen rakentamiseen. Aihetta avaavat Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelujen palvelupäällikkö Ilona Suppanen ja Kiertokaari Oy:n kiertotalousasiantuntija Terhi Romakkaniemi. Keskustelun juontaa Duudsoneista tuttu HP Parviainen.
Jännitystä tammikuiseen iltapäivään tuo hävikkikokkisota, jossa kokit loihtivat herkkuja sattumanvaraisista hävikkiraaka-aineista. Kokkeina hääräävät Pohjois-Pohjanmaan Marttojen kotitalousasiantuntija Anne Lampela ja Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Topi Kumpulainen.
Hävikkifestarien kohokohta on Talviyön Kattaus. Ateria valmistetaan hävikkiraaka-aineista tynnyritulilla ja siitä pääsevät nauttimaan kaikki kävijät – niin pitkään, kuin annoksia riittää. Aterian valmistaa Arctic Mama's ja alkuillan tunnelmaa luodaan kansantanssilla ja Tähtimoottorin musiikilla.
Hävikkifestarit ovat maksuttomat ja kaikille avoimet – täydellinen tilaisuus oppia, inspiroitua ja nauttia yhdessäolosta. Festarit haastavat kävijät huomaamaan, että ruokahävikin vähentäminen ei ole ankeaa pakkopullaa, vaan parhaimmillaan iloista, yhteisöllistä ja luovaa tekemistä. Jokainen säästetty ruoka-annos on enemmän kuin hyvä teko – se on pieni ilmastoteko. Tehdään yhdessä ruokahävikistä historiaa ja nähdään Hävikkifestareilla!








