Tehdään Kinkkutemppu!

2 min lukuaika

Uutinen

Kinkkutempussa kierrätetään kiertotalouden hengessä kinkun paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi ja tuetaan hyväntekeväisyyttä.

Kinkkulogokaappausppjpeg4

Maa- ja kotitalousnaiset on kannustamassa osallistumaan jo viime vuonna huikean suosion saavuttaneeseen Kinkkutemppuun, joka palaa piristämään suomalaisten joulunviettoa, Tänä vuonna kampanja laajenee koko Suomeen. Tavoitteena on kerätä ja kierrättää 100 000 kotitalouden kinkun paistinrasvat, joista valmistetaan uusiutuvaa dieseliä. Kinkkutempun tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Hyvää tekevä kiertotalouskampanja

Maailmanlaajuisesti ainutlaatuisella tempauksella havainnollistetaan kiertotalouden mahdollisuuksia ja säästetään sekä viemäriputkistoa että ympäristöä.

Suomalaiset syövät joka joulu noin 7 miljoonaa kiloa kinkkua, jonka paistamisen yhteydessä kotitalouksiin syntyy valtaisa määrä rasvajätettä. Putkiston tukkeutumisen välttämiseksi paistinrasvoja ei missään nimessä saa kaataa viemäriin, vaan ne kannattaa toimittaa hyödynnettäväksi asianmukaisella tavalla.

Viime vuonna Suomessa kuitenkin keksittiin joulukinkun paistinrasvoille aivan uudenlaista käyttöä: niistä valmistettiin uusiutuvaa dieseliä, joka vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 % tavalliseen dieseliin verrattuna.

Vuoden 2016 Kinkkutemppuun osallistui peräti 40 000 suomalaista kotitaloutta, jotka lahjoittivat keräykseen yhteensä 12 000 litraa paistinrasvaa. Siitä jalostettiin Neste MY uusiutuvaa dieseliä, jolla olisi voinut ajaa neljä kertaa maapallon ympäri.

Kinkkutempun tuotolla tuetaan hyväntekeväisyyttä

Tänä vuonna tavoitteena on saada Kinkkutemppuun mukaan 100 000 suomalaista kotitaloutta. Mikäli tavoite täyttyy, lahjoitussumma nousee 20 000 euroon. Lahjoituksen saa Hope ry, joka tukee vähävaraisia perheitä taloudellisesti ja välittämällä perheille esimerkiksi käytettyjä vaatteita ja harrastusvälineitä. Joulun aikaan Hope ry:n lahjat tulevat erityisen suureen tarpeeseen.

Kinkkutemppu laajeni valtakunnalliseksi kampanjaksi

Kinkkutemppuun osallistuminen onnistuu viimevuotista laajemmin. Viime vuoden 44 keräyspisteen määrä kasvaa noin 150:een, kun muun muassa jokaiseen Suomen K-Citymarketin yhteyteen sijoitetaan oma keräyspiste. Näiden lisäksi paistinrasvoja voi toimittaa kymmeniin muihin K-ruokakauppoihin ja 27 kuntien jäteyhtiöiden keräyspisteeseen. Keräysaika on 20.12.2017–4.1.2018. Katso palautuspaikat osoitteesta www.kinkkutemppu.com

"Viime vuoden Kinkkutemppu ylitti kaikki odotuksemme. Suosio osoitti, että helpoille kiertotalousratkaisuille on kysyntää. Tänä vuonna tavoitteena on toteuttaa todellinen joulun ihme ja kierrättää sadan tuhannen kotitalouden paistinrasvat. Kinkkutemppu osoittaa, että kiertotalous voi olla hauskaa, helppoa ja tehdä samalla hyvää”, kertoo Kemianteollisuus ry:n valmiuspäällikkö Petri Ahola-Luttila.

Suomalainen kiertotalousosaaminen on maailman kärkeä, eikä Kinkkutemppua samassa mittakaavassa pystyttäisi toteuttamaan missään muualla maailmassa. Kinkkutemppu tehdään 14 toimijan yhteistyönä. Kinkkutemppu on oiva esimerkki kiertotaloudesta, jossa uudenlaiset kumppanuudet ja yhteistyö ovat tärkeässä roolissa.

Lisätietoa:
Petri Ahola-Luttila, Kemianteollisuus, valmiuspäällikkö.
Puhelin: 040-849 5920, petri.ahola-luttila@kemianteollisuus.fi

Kinkkutemppu on Kemianteollisuuden aloitteesta syntynyt yhteisprojekti, joka tuo kiertotaloutta lähemmäksi kuluttajien arkea konkreettisen esimerkin avulla. Kuluttajia pyydetään palauttamaan kinkunpaistosta yli jääneet rasvat kierrätyspisteille ja siitä valmistetaan uusiutuvaa polttoainetta Nesteen Porvoon jalostamolla.

Kemianteollisuuden lisäksi Kinkkutempussa ovat mukana Neste, Lassila & Tikanoja, Honkajoki, K-ryhmä, Suomen Pakkauskierrätys RINKI, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima ry KIVO ja kuntien jätelaitokset, Suomen Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Ympäristöteollisuus- ja palvelut YTP.