Suosi joulupöydässä kotimaisia makuja

1 min lukuaika

Uutinen

Ota haasteemme vastaan!

Food 3230799 480

Ruoka ja syöminen ovat olennainen osa joulua. Joulun ruokahetkien ruokavalinnoilla voi vaikuttaa runsaasti siihen, minkämaalaista ruokaa syödään ja syntyykö siitä runsaasti ruokahukkaa. Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset haastavatkin sinua tekemään suomalaisia ruokavalintoja joulun ruokakattauksiin. Suosimalla suomalaisia raaka-aineita edistät suomalaista ruoantuotantoa ja sitä kautta työllistymistä. Suomalainen ruoka on myös puhtaampaa ja sen hiilijalanjälki on pienempi kuin vastaavan ulkolaisen tuotteen. Kaikkia raaka-aineita ei kotimaisia kuitenkaan löydy, mutta suomalaisen jouluruokapöydän antimet ovat raaka-aineiltaan sellaisia, että niitä saa kaupasta kuin kaupasta useimmiten kotimaisina. Joulupuuro kuuluu olennaisena osana suomalaiseen jouluun sekä siihen piilotettua onnea tuomaan tarkoitettu manteli.

Joulupuurona riisipuuron sijaan kannattaa kokeilla kotimaisista aineksista tehtyä ohrapuuroa. Kuumenna kattilassa pari desiä vettä ja lisää sekaan 1.5 dl esikypsytettyjä ohrasuurimoita ja litra maitoa. Mausta lopuksi suolalla. Tarjoile sokerin ja kanelin sekä puolukkasopan kera. Toiset herkuttelevat puurolla pelkän voisilmän kera. Ota ruokahaaste vastaan ja tarjoa vieraille kotimaista puuroa!

KURKKAA LINKIN TAKAA VIDEOMME!