Maa- ja kotitalousnaisten tunnustuspalkinto Kangasniemen maaseutuseuralle

1 min lukuaika

Uutinen

Aktiivinen verkostoituminen ja toiminta ruokahävikin vähentämiseksi toi yhdistykselle tunnustuspalkinnon.

Kangasniemen maaseutuseuran puheenjohtaja Päivi Lappalainen (toinen oik.), tiedottaja Arja Hokkanen (toinen vas.) ja sihteeri Pauliina Arra-Sävilammi (keskellä) vastaanottivat palkinnon. Palkinnon luovuttivat hallituksen puheenjohtaja Mervi Mäki-Neste (oik.) ja järjestöpäällikkö Helena Velin (vas.).
Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen hallitus valitsi Kangasniemen maaseutuseuran tunnustuksen saajaksi erityisesti siksi, että yhdistys on saanut eri alan toimijoita laajasti mukaan ruokahävikkityöhön Kangasniemen kunnassa.
”Kangasniemen maaseutuseura on tehnyt ansiokasta yhteistyötä paikallisten koulujen, kunnallisen ruokahuollon, terveystarkastajan, paikallisten yritysten ja muiden tahojen kanssa ruokahävikin vähentämiseksi”, Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt kiittelee. ”Valintaan vaikutti myös, että yhdistys on hyvin aktiivinen, järjestää menestyksekkäästi suuriakin talkoourakoita ja tekee viestinnällään Maa- ja kotitalousnaisten järjestöä tunnetuksi.”
"Olemme pieni toimijajoukko, mutta yhdessä eri sidosryhmien kanssa saamme tuloksia aikaan. Olemme pitäneet neuvonnan hyvin käytännönläheisenä. On ollut palkitsevaa kuulla, että ruokahävikkikeskustelu on jatkunut kouluissa tapahtumiemme jälkeen. Lapset ja nuoret oppivat nopeasti ja vievät viestiä myös koteihin Erityisesti kouluruokailussa tulokset ovat olleet todella konkreettisia”, kommentoi 80-vuotiaan seuran puheenjohtaja Päivi Lappalainen.
Kangasniemen maaseutuseuran puheenjohtaja Päivi Lappalainen, tiedottaja Arja Hokkanen ja sihteeri Pauliina Arra-Sävilammi vastaanottivat palkinnon Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen varsinaisessa kokouksessa torstaina 21.11.2019. Palkinnon luovuttivat hallituksen puheenjohtaja Mervi Mäki-Neste ja järjestöpäällikkö Helena Velin.
Palkinto jaetaan kahtena peräkkäisenä vuotena Maa- ja kotitalousnaisten yhdistykselle ja joka kolmas vuosi piirikeskukselle.