Asetu ehdolle ProAgria Etelä-Suomen edustajistoon

2 min lukuaika

Uutinen

Edustajiston vaali tulossa lokakuussa

Kevaan vehreys jarvimaisema isojarvi paivi meronen

Asetu ehdolle ProAgria Etelä-Suomen edustajistoon

Tänä vuonna on äänestetty edustajia edustakuntaan sekä Euroopan Parlamenttiin ja lokakuussa äänestämme vielä edustajat ProAgria Etelä-Suomen edustajistoon kaudelle 2020-2023. Edustajistossa on 50 jäsentä ja maakunnalliset edustajapaikat jakautuvat vuoden 2018 lopun jäsenmäärän suhteessa. Maakunnallisiin edustajapaikkoihin tulee jonkin verran muutoksia. Pirkanmaan edustajamäärä nousee viiteentoista, Uudenmaan yhdeksään ja Kymenlaakson kahdeksaan. Edustajamäärä laskee Hämeessä kahteentoista ja Etelä-Karjalassa kuuteen edustajaan. Varsinaisten jäsenten lisäksi valitaan maakunnalliset varajäsenet.

Mikä edustajiston rooli on? Edustajisto käyttää ProAgria Etelä-Suomen ylintä päätäntävaltaa. Se kokoontuu kaksi kertaa vuodessa kevät- ja syyskokoukseen käsittelemään sääntömääräisiä asioita kuten toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä tilinpäätöksen vahvistaminen sekä hallituksen ja edustajiston puheenjohtajan valitseminen.

Minkälaisena maaseutuelinkeinojen ja maaseudun kehittäjänä sinä näet ProAgria Etelä-Suomen tulevaisuudessa? Nyt haemme aktiivisia henkilöitä ohjaamaan ProAgria Etelä-Suomen toimintaan. Ehdokkaan voivat asettaa jäsenyhdistys, –yhteisö tai kolme suorajäsentä (yrittäjä- tai henkilöjäsentä) yhdessä. Ehdokkaan on oltava ProAgria Etelä-Suomi ry:n jäsen joko jäsenyhdistyksensä kautta tai suorajäsen, jäsenmaksu maksettu ja häneltä on suostumus ehdokasetteluun. Ehdokas saa olla valintavuonna enintään 62-vuotias. Ehdokasasettelu päättyy 29.8.2019.

Vaalivaliokunnan maakunnalliset jäsenet ovat Etelä-Karjalassa Pauli Pajunen, Hämeessä Elina Vaittinen, Kymenlaaksossa Kari Niemi, Pirkanmaalla Marja Rönni ja Uudellamaalla Markku Pulkkinen. Ehdokkaaksi asettumislomakkeen voi palauttaa myös järjestöpäällikkö Jenni Kunnaalalle. Tiedotamme vaaleista ProAgria-lehden liitteessä, joka ilmestyy 23.9.2019. Vaalit pidetään 5.10 – 19.10.2019.

Edustajiston kokoonpano 2016-2019 löytyy täältä.