Porkkana-puuroleipä

Hävikkiä torppaava, arkeenkin sopiva leipä. Innoituksensa leipä on saanut perinteisestä hiivaleivästä.
Taikinaa ei tarvitse vaivata eli sen saa tehtyä koskematta käsin taikinaan. Leivän voi leipoa myös ilman porkkanaa, mutta leipätaikinaan kätketyillä kasviksilla saa hyvin lisättyä päivittäistä kasvistensaantia.

leivänpuolikas ja leipäviipaleita puisella leikkuulaudalla
Kuva Helena Velin
Porkkana-puuroleipä

M, V

3 dl vettä
10 g tuorehiivaa
2,5 dl tähdepuuroa
1 tl sokeria
1,5 tl suolaa
7 - 8 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
1-2 porkkanaa
2 rkl rypsiöljyä

1. Murenna hiiva veteen ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Vatkaa sekaan puuro, sokeri ja suola sekä noin 2 dl jauhoista paksuksi velliksi. Anna seistä puoli tuntia lämpimässä paikassa liinan alla, kunnes seos kuplii.

2. Raasta porkkana lisää se esimerkiksi puulastalla sekoittaen taikinavelliin. Sekoita loput jauhot vähitellen ja rypsiöljy taikinaan.

3. Vuoraa leipävuoka tai esimerkiksi uunikestävä kattila leivinpaperilla ja kumoa taikina puulastan avulla vuokaan.

4. Peitä liinalla ja nosta kohoamaan yön yli jääkaappiin.

5. Ota leipä jääkaapista aamulla. Laita aamulla uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

6. Pistele leivän pintaa haarukalla. Halutessasi voit voidella leivän pinnan vedellä ja ripotella päälle kaurahiutaleita, leseitä, hamppurouhetta tai siemeniä.

7. Kypsennä leipä uunin alimmalla ritilätasolla noin 40 minuuttia. Tarkista leivän kypsyys kumoamalla se vuoasta ja naputtamalla kevyesti leivän pohjaa. Kypsän leivän pohja on kullanruskea ja kumisee kevyesti naputettaessa.

Vinkki: Voit jättää porkkana pois tai vaihtaa sen muuhun juurekseen.