Marjasima
Pitkin kesää voi nauttia eri makuista simaa käyttämällä juomaan niitä marjoja joita on.
Talvella juoman voi valmistaa pakastemarjoista.

Marjasima
7-8 dl mansikoita, herukoita, mustikoita tai karviaisia
500 g (6 dl) sokeria
4 l vettä
1/5 tl tuorehiivaa
Pullotukseen
sokeria, rusinoita
1. Survo marjoja kevyesti.
2. Kuumenna 1 l vettä kiehuvaksi teräskattilassa. Lisää joukkoon marjat ja sokeri. Anna kiehahtaa.
3. Kaada sekaan 3 l kylmää vettä ja anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi.
4. Liuota herneen kokoinen hiivanokare kattilasta otettuun nestetilkkaan ja sekoita hiivaliemi kattilaan.
5. Peitä kannella tai harsolla ja anna siman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
6. Siivilöi juoma ja pullota sima puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria ja pari rusinaa.
7. Nosta pullot jääkaappiin. Muutaman päivän kuluttua, kun rusinat ovat nousseet siman pintaan, on se valmista juotavaksi.
Älä sulje pullon korkkeja liian tiukasti, sillä paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa.
Säilytä sima jääkaapissa ja käytä noin viikon kuluessa.
Vinkki!
Voit tehdä siman myös fariinisokerilla tai käyttämällä puolet fariinisokeria ja puolet tavallista.