Kreikkalainen salaatti fetakastikkeella

Raikas ja maukas salaatti vie ajatukset Välimerelle

Kurkkua, sipulia, tomaattia, fetaa, oliiveja lautasella
Kuva: Kati Laszka

Kreikkalainen salaatti fetakastikkeella

G
4–6 annosta  valmistusaika 20 minuuttia

4 tomaattia
1-2 kurkkua
1 paprika
1 punasipuli
2 dl kivettömiä oliiveja

Fetakastike
150 g fetajuustoa
2 dl kreikkalaista jogurttia
0,5 sitruunan mehu
1 rkl juoksevaa hunajaa
2-3 rkl silputtua tuoretta oreganoa ja basilikaa
0,5 tl mustapippuria
1 rkl öljyä
(suolaa)

1. Pese tomaatit, kurkut ja paprika. Leikkaa ainekset ronskeiksi lohkoiksi kulhoon.
2. Kuori sipuli ja leikkaa se renkaiksi. Laita muiden kasvisten sekaan kulhoon. Nostele ainekset sekaisin.
3. Valmista kastike. Murskaa feta toisessa kulhossa.
4. Sekoita joukkoon jogurtti ja sitruunan mehu.
5. Mausta hunajalla, yrteillä, pippurilla ja öljyllä. Sekoita ja tarkista suola.
6. Kaada kastike lohkottujen kasvisten joukkoon ja sekoita hyvin.

Vinkki! Myös muut tuoreet yrtit sopivat kastikkeeseen oreganon ja basilikan sijaan. Kokeile vaikka ruohosipulia ja minttua, tilliä, persiljaa ja sitruunamelissaa. Tuoreiden sijaan voit käyttää myös kuivattuja, mutta niitä laitetaan vain n. 1 tl kutakin.