Kalapihvit
Kalapihvit ovat herkullinen tapa hyödyntää kotimaisia kaloja, kuten ahventa tai lahnaa. Tarjoile nokkoslisäkkeen sekä kasvisten, uusien perunoiden tai perunamuusin kanssa.

Kalapihvit
G
500 g särkeä, ahventa, lahnaa tai muuta
4-5 keitettyä perunaa
2 sipulia
2 munaa
1 dl kermaa
1 tl suolaa
0,25 tl valkopippuri
pellille: 2-3 rkl öljyä
1. Suomusta särki ennen perkaamista. Avaa kala veitsellä. Poista kidukset ja perkeet. Pese munuainen pois selkärangasta. Isompien särkien keskiruodon voi halutessaan poistaa. Jauha särjet massaksi monitoimikoneessa tai lihamyllyssä.
2. Jauha perunat kalan sekaan. Kuori ja hienonna sipulit kalamassan joukkoon.
3. Lisää joukkoon munat, kerma ja mausteet. Sekoita hyvin.
4. Levitä öljy pellille.
4. Nostele massa lusikalla uunipellille, muotoile pihveiksi ja paista uunissa 225 asteessa 30–40 min.
Nokkoslisäke:
100 g tuoretta nokkosta tai pinaattia
2 sipulia
suolaa ja valkopippuria
1 rkl öljyä
3 tl vehnäjauhoja tai maissijauhoa
1,5 dl maitoa
1. Kiehauta tuoreet nokkoset väljässä vedessä noin 30 sekuntia. Valuta vesi.
2. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynsi.
3. Kuullota raaka-aineet kattilassa öljyssä. Lisää mukaan mausteet ja suola.
4. Ripottele päälle vehnäjauhot ja sekoita hyvin.
5. Kaada joukkoon kerma ja anna hautua hetki koko ajan sekoittaen.