Jokitörmän sienipiirakka

Kaunis ja ruokaisa piirakka syntyy sienistä, graavikalasta ja pinaatista.

Jokitörmän sienipiirakka

Taikina:
100 g voita
100 g (2 kpl) keitettyä perunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl vettä

Täyte:
200 g suppilovahveroita tai herkkutatteja tuoreena tai pakastettuna
1 rkl voita
hienonnettua tuoretta tilliä, basilikaa ja/tai timjamia
suolaa
mustapippuria
1–2 ruukkua tuoretta pinaattia tai 150 g pakastepinaattia
1 muna
1 dl kevytkermaa
100 g maustettua tuorejuustoa (esimerkki yrtti tai valkosipuli)
300 g graavisiikaa tai -lohta

  1. Nypi voi, jauhot, leivinjauhe, keitetty ja raastettu peruna sekaisin. Lisää kylmä vesi. Anna taikinan kovettua viileässä.
  2. Valmista sillä aikaa täyte. Paista viipaloidut sienet pannulla kunnes neste on haihtunut. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä.
  3. Kiehauta pinaatinlehdet ja silppua ne suikaleiksi. Jos käytät pakastepinaattia, valuta se. Sekoita muna, kerma ja tuorejuusto tasaiseksi seokseksi.
  4. Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista piirakkapohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.
  5. Levitä piirakan päälle sienet ja kermaseos. Kääri kalaviipaleet ruusukkeiksi ja asettele ne vuokaan. Nostele pinaatinlehdet kalaruusukkeiden väliin.
  6. Paista piirakkaa vielä noin 20–25 minuuttia.

Vinkki: Kalan ja pinaatin voi myös sekoittaa muun täytteen joukkoon.
 

Jaa