Maistuva Etelä-Savo -perinneruokien tuunauspajat

MKN Etelä-Savo

Ruokahankkeet

Hanke on päättynyt, Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaisten hankkeessa tuunattiin Rättänä ja muita perinneherkkuja 2000-luvulle

Rattanakakku netti

Maistuva Etelä-Savo -perinneruokien tuunauspajat

RÄTTÄNÄ 2000 -LUVULLE

Maa- ja kotitalousnaiset juhlistivat satavuotiasta itsenäistä Suomea Maistuva maaseutu -kampanjalla, jonka tavoitteena oli kasvattaa ylpeyttä maaseudusta maistuvien makujen ja elämyksien lähteenä, herättää kiinnostusta maakuntien ruokaperinteitä ja raaka-aineita kohtaan, lisätä alueellista ja paikallista yhteisöllisyyttä sekä luoda uusia perinteitä yhteisöllisyyden tukemiseksi. Kampanja oli osa Syödään yhdessä -kokonaisuutta ja juhlavuoden virallista ohjelmaa.
Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset halusivat Maistuva Etelä-Savo -perinneruokien tuunauspajat -hankkeella herättää erityisesti nuorten kiinnostuksen maakunnan ruokaperinteitä kohtaan. Etelä-Savon maakuntaliiton Suomi100 -aluetuella toteutetussa hankkeessa järjestettiin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan Mikkelin koulutusyksikön restonomiopiskelijoille työpajapäiviä, joissa opiskelijat ensin perehtyivät eteläsavolaisiin perinneruokiin ja sen jälkeen uudistivat ja muokkasivat perinneruokia nykypäivään. Työpajoissa opiskelijat tutustuivat lähialueen tuottajilta hankittuihin perinneraaka-aineisiin ja kartuttivat perustietoja ja – taitoja eteläsavolaiseen ruokakulttuuriin ja perinteisiin liittyen. Tavoitteena oli, että uudistettujen perinneruokien valmistaminen onnistuu myös nuorilta ja erityisryhmiltä. Tutustu tarkemmin hanke-esittelyyn tästä.
Uudistettuja perinneruokaohjeita testattiin Mikkelin Rantakylän yhtenäiskoulun 9. luokan valinnaiskotitalouden ryhmissä 25.4 ja 27.4. Kolmas uudistettujen perinneruokien testausryhmä oli Juvan Kehitysvammaisten kokkikerho, jossa tuunattuja perinneruokia valmistettiin 11.5. Testauspajoissa ruoat valmistettiin reseptit kehittäneiden restonomiopiskelijoiden ohjauksessa. Restonomiopiskelijat opettaja Päivi Hostikan ohjauksessa onnistuivat erinomaisesti niin perinneruokien tuunausvaiheessa kuin tuunattujen ruokien testauspajoissa. Tuunatut ohjeet ovat selkeitä ja ruokien ja leivonnaisten valmistaminen onnistui erittäin hyvin niin yhdeksäsluokkalaisten kuin kehitysvammaisten kokkaajien toimesta.
Hankkeessa kehitetyt ohjeet on koottu ohjevihkoseksi, jota voidaan hyödyntää ja edelleen kehittää oppilaitoksissa sekä maa- ja kotitalousnaisten kursseilla. Ohjevihkosta elävoittävät opiskelijoiden ottamat valokuvat annoksista. Ohjevihkonen löytyy tästä: Rättänä 2000 -luvulle.
Lisätietoa:
​Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset
Ruoka-asiantuntija Mervi Kukkonen, puh. 040 842 3549
mervi.kukkonen@maajakotitalousnaiset.fi
Maistuva Etelä-Savo -perinneruokien tuunauspajat -hankkeen toteutti ProAgria Etelä-Savo ry / Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset. Yhteistyökumppaneina olivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin koulutusyksikön restonomiopiskelijat, Rantakylän yhtenäiskoulu, Juvan Kehitysvammaisten Tuki ry. Hanke on saanut Etelä-Savon maakuntaliiton Suomi100 -aluetukea.