Digiportaat - digitaalisuudella kasvua liiketoimintaan

MKN Etelä-Savo

Hanke on päättynyt 30.9.2021.

Kuva 3
Digitaalisuus on täällä ja etenee huimaa vauhtia! Digitaalisen liiketoimintaympäristön ymmärrys avaa yritykselle valtavan määrän mahdollisuuksia oman toimintansa kehittämiseen. Pk-yritysten digitaidoissa on kuitenkin merkittäviä eroja, joka asettaa yritykset eriarvoiseen asemaan. Digitaalisuuden riskit ja haasteet näyttävät kasaantuvan pieniin yrityksiin. Etelä-Savossa pienten, alle 10 henkeä työllistävien yritysten osuus alueen yrityksistä on jopa 95 %.
Digiportaat-hanke tuottaa koulutuksia Etelä-Savon yritysten digitaalisten taitojen ja valmiuksien parantamiseen. Koulutuksia toteutetaan yrityslähtöisesti, alueen yritysten tarpeista käsin. Yritysten digiosaamista kartoitetaan osaamiskartoituksella, jota tekevät alueen yritysneuvojat.

Tarvelähtöistä digikoulutusta yrityksille lähtötasosta riippumatta

Koulutusta tarjotaan jokaisella digiportaalla. Perusdigivalmiuksien lisäksi tarjolla on myös koulutuspolkuja edistyneemmille yrityksille. Tsekkaa tulevat koulutukset täältä.
Pääset mukaan koulutuksiin osallistumalla digiosaamiskartoitukseen. kts video
Osallistumismaksu koulutuspolkuun on 100-300 € /yritys + alv 24 %.
Varaa aikasi maksuttomaan digikartoitukseen minna.laitinen@proagria.fi tai p. 041 730 0648.
Hanketta toteuttavat: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy XAMK, Etelä-Savon yrittäjät, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Savonlinnan hankekehitys Oy sekä ProAgria Etelä-Savo.
Rahoitus: Euroopan sosiaalirahasto, Etelä-Savon ELY-keskus ja kunnat.
Seuraa ProAgria Etelä-Savon tapahtumia ja osallistu!
EU ESR FI ale
Vipuvoimaa EU 2014 2020 rgb netti
Ely keskus logo
XAMK LOGO netti
Miksei Mikkeli logo netti
Savonlinnan hankekehitys oy logo netti
W sy etelasavo rgb musta