Näppärät arkiruuat kasvi- ja maitoproteiinituotteista

2 min lukuaika

Kokeile rohkeasti proteiinituotteita. Niiden avulla ruuanvalmistus on helppoa.

”Kauppojen hyllyille on rynnistänyt runsaasti kotimaisia proteiinituotteita. Kun kaipaa vaihtelua, voi kasvi- ja maitoproteiinituotteilla korvata muun muassa jauhelihan”, vinkkaa Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Jenni Kunnaala. ”Valikoima kasvaa jatkuvasti. Esimerkiksi vegaaninen klassikkotuote, soijasta valmistettava tofu on saanut rinnalleen useita vaihtoehtoja.”
Kauraa, härkäpapua ja herneproteiinia
Monien proteiinivalmisteiden raaka-aineina ovat kaura ja härkäpapu. Kaura on pohjana niin Nyhtökaurassa kuin Kaurajauhiksessa. Kauran etuna on myös sen sisältämä ravintokuitu, josta suurin osa on sydänterveyttä edistävää kauran liukoista kuitua, beetaglukaania. Maultaan kaura on mieto, ja sitä on helppo maustaa eri tavoin. Esimerkiksi Nyhtökauraa onkin tarjolla paitsi maustamattomana, myös erilaisina valmiiksi maustettuina versioina. Kaurajauhiksen voi maustaa itse makunsa mukaan.
Proteiinia tuotteisiin saadaan erityisesti härkäpavusta ja herneproteiinista. Näistä valmistetaan myös Härkis. ”Härkiksestä on hyvä huomioida, että se ei tarvitse hauduttamista. Esimerkiksi kastikkeisiin Härkis lisätään loppuvaiheessa. Pidempään haudutusta vaativissa ruokalajeissa tuote pysyy mehevänä, kun se on nesteen peitossa”, Jenni opastaa.
Kun ruokia maustaa, suolan kanssa sopii olla pihi. Härkäpapu ja herne sisältävät luontaisesti paljon natriumia, eikä suolaa välttämättä tarvitse enää lisätä.
Soijasta tofu, maidosta Mifu
Mifu on proteiinituote, joka valmistetaan maidosta. ”Mifua on kolmessa eri muodossa: raejuuston kaltaisena rakeena, broilerin lihaa muistuttavana suikaleena sekä jauhelihan kaltaisena jauhis-muruna. Kaikki Mifu-tuotteet voidaan lisätä ruokaan sellaisenaan, mutta pikaisesti ruskistettuna tuotteet ovat parhaimmillaan”, Jenni kertoo. ”Suolaa kannattaa käyttää harkiten myös näiden tuotteiden kanssa. Mifu suikaleet ja Mifu jauhis ovat voimakassuolaisia.”
Tofu on etenkin kasvissyöjille tuttu tuote, sillä sitä on Aasiassa valmistettu ja käytetty jo vuosituhansia. Tofua valmistetaan soijapavuista puristetusta nesteestä eli niin sanotusta soijamaidosta. Tofun valmistus muistuttaa hieman maidosta valmistettavan juuston valmistusta. Soijasta puristettu neste juoksutetaan ja massa puristetaan muotoon. Tofu itsessään on varsin miedon makuista, mutta marinoimalla siihenkin saa uusia aromeja. Tofua on saatavilla myös valmiiksi maustettuna.
”Jos tofua ei käytä kerralla, se kannattaa säilyttää jääkaapissa tiivisti suljetussa astiassa. Sen voi säilyttää myös nesteen alla, kuten marinadissa tai vedessä. Pakastettaessa tofun koostumus muuttuu hieman, kun tuotteen sisältämä vesi valuu sulatettaessa pois. Rakenne muuttuu kuivemmaksi. Pakastetun tofun voi käyttää hyvin esimerkiksi kastikkeessa”, Jenni neuvoo.

Jenni vinkkaa

”Uudet proteiinituotteet ovat hyvä apu arjen kiireeseen. Monet niistä ovat käyttövalmiita sellaisenaan, eikä erillistä kypsennystä tarvita. Niinpä esimerkiksi kastikkeet syntyvät nopeasti. Jos syöjät vielä vierastavat uusia tuotteita, voi makuun totutella vähitellen vaikkapa korvaamalla osan jauhelihasta jollain kasvi- tai maitoproteiinituotteella.”