Viskuri, maaseutuyrittämisen kehittämishanke

Viskuri-hanke auttaa yrittäjälähtöiseen yhteistyöhön. Hanke on päättynyt 31.3.2020

Viskurihankekuvaiso
Viskurilla maaseutuyrittäjän villitkin ideat voivat olla kultahippuja
Vanhastaan VISKURILLA eroteltiin jyvät akanoista. Nyt VISKURILLA annetaan hyvien ideoiden kasvaa ja tehdä tulosta. Villeistä ideoista voi kehittyä suorastaan kultahippuja, kun pohditaan porukalla mm. oman liikeidean jalostamista liiketoiminnaksi, kuinka parhaiten erikoiskasveista saadaan euroja, biokaasusta potkua tai millaisella yhteistyöllä parannetaan maaseutuyrittäjien jaksamista ja taloutta tai oman kylän/kunnan palvelutarjontaa.
ProAgria Keski-Pohjanmaan hallinnoima kolmivuotinen Viskuri-hanke auttaa yrittäjälähtöiseen yhteistyöhön. Tavoitteena on uusien yhteistyötapojen, uusien yhteistyökumppanuuksien ja uusien yhteisyrittäjyysmuotojen selvittäminen ja käytäntöön siirtäminen. Mallia haetaan jo toimivista suomalaisista ja kansainvälisistä yhteistyömuodoista.
VISKURI – hankkeessa on tavoitteena saada mukaan maaseutuyrittäjiä, joilla on halu kehittää yrityksensä toimintaa. Hanketarjonta on pääasiassa kehittämisryhmiä, joissa haetaan tietoa jatkossa tehtävien yrityskohtaisten päätösten tueksi. Kehittämisryhmä voidaan perustaa, kun saadaan ka 3-5 yritystä saman teeman ympärille. Yrittäjäkohtainen osallistumismaksu on 400 €.

Mikäli maatilojen välille halutaan yhteistoimintaa (esim. sadonmyynti-hiehon kasvatus-konetyö-työvoiman osto/tarve-maidontuotanto), kannattaa kysyä VISKURISTA, onko perusteilla ryhmä, johon voisi liittyä mukaan.

VISKURI- hanke ei ole tarkoitettu yksistään maatiloille, vaan kehittämisryhmä voidaan perustaa myös muista maaseudun yrityksistä (esim. elintarvike- tai metallipuolen pk. yritys, koneyhteistyö, ympäristöteknologia tai vaikka työosuuskuntatoiminta).

Tällä hetkellä ajankohtaista on yhtiöittäminen ja yhteisnavetta sekä erikoiskasvit. Näihin otamme mielellämme lisää yrittäjiä.

Kasviviljelyn osalta pohditaan tuottoisampien viljelykasvien viljelyä. Mikäli esim. suurimokaura, tattari tai kvinoa kiinnostavat, kysy mahdollisuutta päästä uusiin erikoiskasvi – ryhmiin.

Viskuri on maaseutuyrittämisen kehittämishanke.
Aikataulu: 16.03.2016 - 15.03.2019
Kohdealue: Keski-Pohjanmaan maakunta ja Pohjois-Pohjanmaan kunnista Sievi ja Reisjärvi
Hallinnoija ja toteuttaja: ProAgria Keski-Pohjanmaa ry
Rahoittaja: Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Liitot, Euroopan Unionin aluekehitysrahasto, hankkeeseen mukaan lähtevät toimijat ja ProAgria Keski-Pohjanmaa ry
Aikataulu: 16.03.2016 - 31.03.2020 .
Hanke on päättynyt 31.3.2020.
Viskuri- hanke onnistui mainiosti ja onkin aika lämpimästi kiittää mukana olleita henkilöitä.

Viskuri -hankkeen tavoitteena oli kehittää maatalouden ja maaseutuyrittäjien kilpailukykyä ja kannattavuutta synnyttämällä toimijoiden välille yhteistoimintaa ja -yrityksiä. Tarkoitus oli myös aktivoida maaseudun yrittäjät ja muu väestö näkemään yritystoiminnan uusia mahdollisuuksia. Hanketyössä tarkastelua tehtiin taloudellisesta, toiminnallisesta ja muutosagentti näkökulmista. Kesken hanketoiminnan jouduttiin tilanteeseen, jossa jo hyväksytty hankesuunnitelma muutettiin ja mm. hankkeeseen mukaan lähtevien ryhmäläisten opintomatkasuunnitelmista jouduttiin päärahoittajan esityksestä luopumaan. Tuolloin myös hankebudjettia pienennettiin kolmanneksella.

Alun perin hankkeessa tavoiteltiin 16 kehittämisryhmää ja näihin 80 yrittäjää tai yrittäjäksi aikovaa. Ainakin kahdeksan osalta oli tarkoitus myös saada jatkokehityskelpoinen yritysidea, jonka jälkeen yrittäjät voisivat jatkaa oman ideansa suunnittelua. Hankkeen indikaattoritavoitteisiin kirjattiin peräti kymmenen uutta yritystä ja kymmenen uutta työpaikkaa (osa naisille) hankeaikana tai pian hankkeen päättymisen jälkeen.

Supistetullakin budjetilla saatiin koottua 17 kehittämisryhmää, joissa mukana oli 63 yrittäjää tai siksi aikovaa. Hankkeessa järjestettiin yhteensä 10 seminaaria ja infotilaisuutta, joissa yhteenlaskettu henkilömäärä oli hieman yli 300. Näistä n. 40 % oli kohdealueen ulkopuolisia.

Erityisesti yhteisyritysten tai -verkoston muodostumisessa on huomioitavaa, että suunnittelu- ja toteutus vaativat vuosia, mutta varsinkin luottamuksen syntyminen toimijoiden välille vie aikaa. Silti hankeaikana on rekisteröitynyt jo kaksi uutta yritystä, joissa mukana on kaksi naisyrittäjää. Yksi yrityskauppa on syntynyt ja lisäksi kolmessa kehittämisryhmässä on tapahtunut ryhmäläisten yhteistyötä esim. työn suunnittelun ja toimien keskittämisen kautta tai osaamisen jakamisen ja verkostoitumisen osalta. Edelleen hankkeen päättymisen jälkeen mahdollisia yhteistyökuvioita tulisi 4-5, lähinnä OY- ja OSK- muotoisiin yrityksiin, mutta myös vertaisryhmiin.

Uusia työpaikkoja on hankeaikana syntynyt kolme, joista vähintään kaksi on naistyöpaikkoja. Hankkeen päättymisen jälkeen suunnitteilla oleviin uusiin yrityksiin tai yhteistyöverkostoon voidaan odottaa syntyvän uusia työpaikkoja 4-5, joista osa naistyöpaikkoja. Lisäksi yrityksissä on myös uudistettuja työpaikkoja.

Hankkeeseen ja sen tuloksiin voidaan olla tyytyväisiä. Myös hankehenkilöstön valmiuksia saatiin edelleen kehitettyä, joten jatkossa osaaminen palvelee alueen toimijoita sekä osaltaan edistää yritysten kannattavuutta ja kilpailukykyä. Viskuri -hankkeen myötä saatiin myös aktivoitua alueen toimijoita miettimään uusia yritys- ja yhteistyömahdollisuuksia.

Liisa Koskela, yritysjohtamisen erityisasiantuntija

Viskuri-hanke

Viskuri-hankkeen loppuraportti 2016-2020.

Viskuri-hankkeen kauraretki ja opintomatka Kinnusen Myllyllä 15.8.2018. Matkakertomus on luettavissa tästä.

Yleiskuva koeruuduista

Viskuri-hankkeen opintomatkan matkakertomuksen 25.-28.9.2017 Itävaltaan voit lukea täältä

Opintomatkan matkakertomus Agritechnica-messuilta 13.-16.11.2017 on luettavissa tästä. Messumatka sisälsi tilakäyntejä.

Hanhenjalat ja erilaiset mekaaniset harat olivat myös varsin näkyvästi messuilla. Halleihin oli tuotu myös havaintoruutuja demonstroimaan koneen toimenpiteitä tai työn tuloksia (mm. kylvötiheys tai riviväli).