Sata vuotta suomalaista maisemaa

1 min lukuaika

Tule mukaan maisemaretkille, tee maisemateko!

Maatalouden muovaamat maisemat, rakennuskanta, tiestöt, muinaisjäännökset ja muut ihmisen tekemät rakennelmat ja rakenteet ovat olennainen osa kulttuurimaisemaamme.

Maisema on kuitenkin muuttunut sadan vuoden aikana ja muuttuu koko ajan. Kaikkia maisemamuutoksia ei koeta myönteisenä. Vaikka tuotantoeläinmäärä ei juurikaan maaseudulla vähene, karjat keskittyvät yhä harvemmille tiloille.

Suomen kymmenet tuhannet järvet ja ranta-alueet säilyivät maisemallisesti avoimina vielä muutama vuosikymmen sitten laajamittaisen rantojen laidunnuksen ansiosta. Rakennusten rapistuminen ja maiseman umpeutuminen koetaan usein ahdistavana ja alueen arvoa pienentävänä. Hoidettu ja elävä kylämaisema on myös keskeinen osa maaseudun tuotteiden ja palveluiden tuotekuvaa.

Tapahtumia maakunnissa

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi näkyy myös maisemassa. Maisema-asiantuntijamme nostavat kulttuurimaiseman arvoja ja merkitystä esille kaikissa hankkeissaan ja tapahtumissaan.

Yhdistykset voivat myös tilata asiantuntijoilta kulttuurimaiseman hoitoa koskevia erilaisia suunnitelmia, koulutuksia ja luentoja. Yhdistyksillä on myös mahdollisuus usein hakea aiheeseen liittyviä pienimuotoisia ja myös laajoja hankerahoituksia toimintaryhmiltä.

Vuoden maisemateko

Vuoden maisemateko -kilpailussa etsitään tekoa, joka on muuttanut maisemaa paremmaksi. Kolmatta kertaa järjestävän kilpailun teema on ”itsenäisyyden merkit maisemassa” ja suojelija ministeri Kimmo Tiilikainen.