Avoimien alueiden viherpalveluohjelma Tampereen kaupungille

1 min lukuaika

B-hoitoluokkien viherpalveluohjelman avulla kokonaiskuva Tampereen kaupungin maisemapelloista ja niityistä.

Avoimien viheralueiden monimuotoisuutta lisätään mm. ennallistamalla umpeenkasvaneita alueita takaisin avoimiksi niityiksi sekä lisäämällä maisemapeltoja ja laidunalueita. Avoimia viheralueita koskevan viherpalveluohjelman avulla on saatu kokonaiskuva Tampereen kaupungin omistamista B-hoitoluokan viheralueista, ja sen myötä näitä alueita voidaan hoitaa suunnitelmallisesti. Vuonna 2017 valmistuneen ohjelman tavoitteena on nostaa niitty- ja peltoalueiden hoitotasoa, lisätä asukkaiden luontokokemuksia ja virkistysmahdollisuuksia sekä lisätä tietoa avoimien viheralueiden merkityksestä kaupunkirakenteessa.

Tampereen kaupungin asemakaavoitettujen, B-hoitoluokkaan kuuluvien avoimien alueiden kokonaisala on noin 150 hehtaaria. Viherpalveluohjelmassa nämä kohteet on koottu 141 kohdekortiksi, joissa esitetään kartoitus alueen nykytilasta, hoitoluokka ja hoidon tavoite. Hoitoluokituksen ja kohdekorttien avulla kohteiden ylläpito pystytään toteuttamaan tarkoituksenmukaisesti kaikilla alueilla.

Tutustu ohjelmaan:

Kysy meiltä lisää