Vaaleanpunainen unelmatorttu ja sydänpulla ystävälle

Ystävänpäivänä 14.2. sopii muistaa ystäviä ja rakastettuja herkuilla

vaaleanpunainen unelmatorttu
Kuva: Timo Viljakainen

Vaaleanpunainen unelmatorttu

Pohja
5 munaa
2 dl sokeria
2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte

1-2 dl mansikkahilloa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl mansikanmakuista tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa

Kuorrutus
1/3 osa täytteestä

Päälle
50 g esim. sitruunan makuista valkosuklaata lastuina ja strösseleitä

  1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vaahtoon.
  2. Levitä taikina leivinpaperille uunipannulle. Paista 225 asteessa n. 6-8 min.
  3. Kumoa paistunut kääretorttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja irrota pohjapaperi varovasti. Anna pohjan jäähtyä.
  4. Valmista täyte. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokerit. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuuston joukkoon.
  5. Ota täytteestä 1/3 osa kuorrutusta varten.
  6. Levitä ensin torttulevylle mansikkahillo ja sitten täyte tasaiseksi kerrokseksi. Kääri rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Anna kääretortturullan makujen tasaantua jääkaapissa muutaman tunnin.
  7. Levitä loput täytteestä kuorruttamiseen ja tee koristeraitoja esim. haarukalla ja koristele valkosuklaalastuilla. Voit käyttää myös koristeluun strösseleitä.

Ystävän sydänpulla

2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
7-8 dl vehnäjauhoja
50 g voita
0,5 dl rypsiöljyä
täyte:
200 g esim. sitruunanmakuista tuorejuustoa
2 tl sitruunanmehua
0,5 dl tomusokeria
1-1,5 dl kuvattua marjamixiä tai kuivattuja hedelmiä paloina

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää siihen hiiva, suola, sokerit ja kardemumma.
  2. Alusta taikina vehnäjauhoilla, lisää pehmeä voi ja öljy ja alusta taikina kimmoisaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
  3. Sekoita täytteen ainekset keskenään.
  4. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä täyte päälle ja kääri rullaksi.
  5. Leikkaa rullasta n. 3-4 sentin paloja ja nosta voideltuun esim. sydänvuokaan. Annoksesta saa kaksi sydäntä riippuen vuoan koosta. Anna kohota lämpimässä.
  6. Voitele munalla ja paista 200 ºC:ssa n.25-30 minuuttia. Koristele haluttaessasi sokerivesikuorrutuksella.