Tuulihatut

Ilmava tuulihattu voidaan täyttää niin suolaiseksi kuin makeaksi leivonnaiseksi

Täytetyt tuulihatut
Kuva: Timo Viljakainen

Tuulihatut

noin 30 keskikokoista tai noin 45 pientä tuulihattua

1,5 dl vettä
75 g voita tai margariinia
1,5 dl vehnäjauhoja
3 munaa (keskikokoisia, koko M)

Sitrustäyte
2 prk (200 g) sitruunarahkaa
1 rasia (200 g) sitruuna- tai appelsiinituorejuustoa
1 tlk (312/175 g) säilykemandariineja
(sokeria)

Sinihomejuustotäyte
1 - 2 tlk (227/140 g) ananasmurskaa
2 dl kuohu- tai vispikermaa
150 - 170 g murennettua sinihomejuustoa (AURA)
0,5 dl persiljaa

Tuulihatut

  1. Kiehauta vesi ja voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot. Sekoita puuhaarukalla kunnes taikinasta muodostuu kiinteä "pallo". Jäähdytä seos.
  2. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten sähkövatkaimella. Vatkaa ensimmäisen ja toisen munan lisäämisen jälkeen 2 minuuttia. Vatkaa kolmannen munan lisäämisen jälkeen 4 - 5 minuuttia.
  3. Nostele kahdella lusikalla kekoja tai pursota taikinasta leivinpaperin päälle ruusukkeita.
  4. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia. Älä avaa luukkua ensimmäisen 15 minuutin aikana.

Sitrustäyte

  1. Sekoita rahka ja tuorejuusto keskenään. Sekoita joukkoon valutetut mandariinit. Lisää sokeria maun mukaan.
  2. Leikkaa tuulihatuista kansi pois ohuella sahalaitaisella veitsellä. Täytä. Nosta kannet päälle. Täyte riittää 30 - 40 keskikokoiseen tuulihattuun.

Sinihomejuustotäyte

  1. Valuta ananasmurskasta siivilässä neste pois hyvin lusikalla painellen (käyttämällä vain yhden tölkin ananasmurskaa maistuu sinihomejuusto voimakkaammin).
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen ananasmurska, murennettu sinihomejuusto ja hienonnettu persilja.
  3. Leikkaa tuulihatuista kansi pois ohuella sahalaitaisella veitsellä. Täytä. Nosta kannet päälle. Täytteestä riittää 40 - 50 pieneen tuulihattuun.

VINKIT

  • Tuulihattujen onnistumisen kannalta on tärkeää riittävä vatkausaika munien lisäämisen jälkeen.
  • Älä avaa uuniin suuluukkua paistamisen ensimmäisen 15 minuutin aikana.
  • Mikäli valmistat kerralla 2 - 3-kertaisen annoksen tuulihattutaikinaa, käytä munia lisättäessä vatkaamiseen yleiskonetta ja sen K- tai melavatkainta. Isommissa annoksissa taikinaa nousee sähkövatkaimen vispilöiden varsiin.
  • Tuulihatut voi pakastaa parhaiten täyttämättöminä.
  • Tuulihatut on nopeita täyttää. Juhlissa kannattaa täyte säilyttää jääkaapissa ja täyttää tuulihattuja kulutuksen mukaan, etteivät täytetyt tuulihatut lämpene huoneenlämmössä.
  • Kesällä tuulihattujen täytteeksi sopivat erinomaisesti tuoreet marjat ja kermavaahto tai rahka-kermaseos.