Kylään kylään Etelä-Suomessa

1 min read

Järjestötoiminta

Toimintavinkki: Kylään kylään

Kylaan kylaan

Maaseutumme on pullollaan mielenkiintoisia kyliä, upeita maaseutumaisemia ja ennen kaikkea mukavia asukkaita. Yhdistyksissä suunnitellaan taas tulevia
ja mietitään uusia toimintatapoja. Tähän liittyen meillä on teille kaikille Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisille toimintavinkki: lähdetään ja/tai kutsutaan
KYLÄÄN KYLÄÄN.

Nyt on hyvä syy ottaa yhteyttä naapurikunnan yhdistykseen tai jopa naapurin naapuriin, miksei vaikka naapurimaakuntiin. Voimasanat ovat KYLÄÄN KYLÄÄN.
Niiden avulla voitte kutsua tai tulla kutsutuksi. Järjestäkää vaikka kyläkävely tai nuotioilta maisemia esitellen tai kutsukaa mukaan ruokakurssille tai ehdottakaa
yhteistä retkeä. On tuhansia syitä lähteä kylään kylään.

Tavoitteena on paitsi luoda uutta toimintaa, oppia tuntemaan kotiseutua ja helpottaa järjestämisen taakkaa. Voimia yhdistäen saadaan monipuolisempia
tapahtumia, kursseja, retki yms. aikaiseksi.

Toimikaa näin:

  1. Suunnitelkaa tapahtuma
  2. Kutsukaa mukaan Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisia läheltä tai kaukaa
  3. Pitäkää hauskaa!
  4. Kertokaa tapahtumastanne joko Facebook-sivuillamme tai lähettäkää sähköpostia ja me julkaisemme (jenni.kunnaala@maajakotitalousnaiset.fi) P.S. Kuvat olis kivoja.
  5. Vuoden kuluttua maakuntakokouksissa parhaita kyläluutia muistetaan!

Laitetaan hyvä kiertämään!