Liikeideat omista juurista

2 min read

Eveliina Jukkola haluaa olla siellä, missä ovat hänelle tärkeimmät ihmiset ja asiat.

Eveliina Jukkola haluaa olla siellä, missä ovat hänelle tärkeimmät ihmiset ja asiat. Hän luotsaa Keski-Pohjanmaan Lohtajalla Jukkola Food -perheyritystä, jonka omat vanhemmat ja tädin perhe ovat perustaneet.
Eveliina Jukkola on tekemässä materiaalitilauksia joulumarkkinoille meneviin juustopaketteihin, kun puhelin soi. Jukkola Foodin toimitusjohtajalta halutaan kommentti valmisteilla olevaan tiedotteeseen. Sen jälkeen on palattava nopeasti tilausten tekoon, sillä ennen työpäivän päättymistä on vielä ehdittävä hoitaa muun muassa laskutusasioita.
”Tällaisessa pienehkössä yrityksissä titteleillä ei ole kauheasti väliä, töitä saa tehdä monipuolisesti”, Eveliina Jukkola kertoo tyytyväisenä.
”Olen kasvanut tähän yritykseen, ollut täällä muun muassa nuorena kesätöissä. Jossain vaiheessa syttyi kipinä yrittäjyyteen. Lähdin lukion jälkeen Tampereelle opiskelemaan kauppatieteitä ja kun valmistuin vuonna 2011, tulin tänne omieni joukkoon.”
Jukkola Food tunnetaan ennen muuta leipäjuustostaan ja maustamattomasta jugurtistaan. Tuotannossa on myös piimää, salaattijuustoa ja kypsytettyä juustoa.
”Koen että voin työssäni toteuttaa itseäni ja vaikuttaa lähiympäristööni. Hyvän maun lisäksi ruoan paikallisuus ja puhtaus ovat meille erityisen tärkeitä asioita. Niiden puolesta teen todella mielelläni töitä.”
”Haluan rohkaista maaseudun yrittäjiä näkemään rohkeasti metsän puilta. Suurissa keskuksissa toimintaympäristö on vilkkaampi, mutta ei välttämättä parempi. Omaa yritystä on hyvä kehittää omista lähtökohdista, ammentaa rohkeasti omista juurista. Persoonallisuus on vahva markkinatekijä. Sitä saattaa pieni paikkakunta tarjota toimintaympäristönä paljonkin.”
Eveliina Jukkola arvostaa niitä, jotka ovat tehneet töitä yrityksen eteen jo ennen häntä. Hyvin etenevään virtaan on ollut hyvä hypätä mukaan.
”Mutta kukaan ei pysty yksin pärjäämään. Yrityksen ulkopuoliset verkostot ovat nekin elintärkeitä.”
Toimitusjohtaja tietää, että myös Maa- ja kotitalousnaisten yrityspalveluista saa tarvittaessa apua.