Tummaverkkoperhosen niittyverkosto avoimeksi

2 min read

Uutinen

Uhanalaisen tummaverkkoperhosen elinpaikkoja on kunnostettu Pirkanmaalla vuosien 2012- 2016 aikana.

Perhosniitty

Uhanalaisen tummaverkkoperhosen elinpaikkoja on kunnostettu Pirkanmaalla vuosien 2012- 2016 aikana. Kyseessä on toistaiseksi laajin yhtämittainen, erittäin uhanalaisen tummaverkkoperhosen hoitohanke, jossa käytiin läpi lähestulkoon kaikki perhosen esiintymäniityt Pirkanmaalla. Tänä talvena niittyjä kunnostettiin Tampereen Sorilan ja Kangasalan Mäyrän alueilla, ja neljä vuotta kestänyt hoitotyöhanke on nyt päätöksessä.

Tummaverkkoperhonen on erittäin uhanalainen päiväperhoslaji, joka on rauhoitettu ja luokiteltu erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Tummaverkkoperhosella on Suomessa vain muutamia tunnettuja esiintymäaluetta, joista yksi sijaitsee Pirkanmaalla. Laji esiintyy avoimilla suurruohoniityillä ja maatalouden kehitys on jatkuvasti vähentänyt perhoselle sopivien elinympäristöjen määrää. Vaille hoitoa jääneet kosteat luonnonniityt ovat monin paikoin kasvaneet umpeen ja tummaverkkoperhosen kannat ovat jo pitkään olleet taantuvia.

Tummaverkkoperhosen suojelemiseksi tarvitaan aktiivisia elinympäristön hoitotoimia. Hoitohankkeen tavoitteena oli saada aikaan laaja hoidettujen tummaverkkoperhosniittyjen verkosto. Niittyjen maanomistajat ovatkin avainasemassa perhosen elinympäristöjen hoidossa. Kohdealueen perhosniityillä oli yli sata maanomistajaa, joiden kanssa kartoitettiin hoitomahdollisuuksia. Neuvotteluiden tuloksena raivattiin n. 37 hehtaaria niittyalueita, yhteensä 41 perhosniittyä. Maisema avartui mm. Tampereen Sorilassa ja Viitapohjassa, Oriveden Siitamassa sekä Kangasalan Mäyrän alueilla. Lisäksi Tampereen kaupunki on teettänyt samassa yhteydessä hoitotoimia omistamillaan perhosniityillä. Pääosin hoidon toteutti ulkopuolinen urakoitsija. Työ on tehty suurimmalta osin konetyönä energiapuukouralla, ja pääosa puuaineksesta hyödynnetään lämpöenergiaksi. Lisäksi yksityisille maanomistajille maksettiin korvauksia omien alueidensa hoidosta.

Maanomistajien toivotaan jatkossakin osallistuvan perhosniittyjen avoimena pitämiseen. Maatalouden ympäristösopimukset ovat yksi mahdollinen rahoituskanava hoidolle. Alueiden jatkohoidosta kiinnostuneet voivat kysyä lisätietoja ELY-keskuksesta. Lähivuosina tummaverkkoperhosniityillä tehdään perhoslaskentoja, jotta voidaan seurata hoitotoimien vaikutusta perhoskantoihin.

Tummaverkkoperhosniittyjen kunnostushankkeen toteutti ProAgria Etelä-Suomi ry:n MKN Maisemapalvelut. Työn tilaaja ja rahoittaja oli Pirkanmaan ELY-keskus.

Lisätietoja:
Pirkanmaan ELY-keskus
ylitarkastaja Susanna Intke
p. 0295 036 335, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

ProAgria Etelä-Suomi, MKN Maisemapalvelut
maisemasuunnittelija Riikka Söyrinki  
p. 040 7447231, etunimi.sukunimi@maajakotitalousnaiset.fi