Tarja Tervosta Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja

2 min read

Uutinen

Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaisten ensimmäinen yhteinen edustajakokous on pidetty.

Img 20191115 120858
Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset yhdistyvät vuoden 2020 alusta ItäSuomen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskukseksi. Jäsenistö näistä kolmesta maakunnasta kokoontui ensimmäiseen edustajakokoukseensa Siilinjärven Kunnonpaikkaan tänään, marraskuun 15. päivänä. Kokous valitsi Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisille puheenjohtajaksi Tarja Tervon Sotkamosta kolmivuotiseksi kaudeksi sekä myös ensimmäisen kaikki kolme maakuntaa kattavan piirijohtokunnan.
Piirijohtokuntaan tulivat valituiksi Terhi Liimatainen Vesannolta, Katariina Karppinen Lapinlahdelta, Essi Keto Kiuruvedeltä, Anne Mujunen Joensuusta, Ella Huttunen Kiteeltä ja Kaija Väisänen Puolangalta.
Edustajakokoukseen osallistui yli 60 osallistujaa. Siellä julkistettiin myös Vuoden Maa- ja kotitalousnaiset eri alueilta. Lisäksi kokouksessa kiitettiin ja palkittiin niitä luottamushenkilöitä, jotka jäivät pois piirijohtokunnista yhdistymisen myötä. Piirijohtokuntien jäsenet saivat hopeiset maa- ja kotitalousnaisten Sinuun on luotettu -rintamerkit sekä väistyneet puheenjohtajat Teija Korhonen ja Jaana Timonen maaseutuneuvontajärjestömme Koti peltojen keskellä -rintamerkit.
Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset – MKN Itä-Suomi - toimivat ProAgria Itä-Suomi ry:n osana maaseudun naisten ammatillisen osaamisen ja arkielämän hallinnan sekä maaseudun yritystoiminnan, maiseman-, luonnon- ja ympäristönhoidon edistämiseksi. Jäsenten hyvinvointi ja aktiivisen maaseudun naisverkoston kehittäminen on myös tavoitteenamme. Maa- ja kotitalousnaisilla on Kainuussa, PohjoisKarjalassa ja Pohjois-Savossa yhteensä 17 toimihenkilöä, ja nämä asiantuntijamme tuottavat ruoka- ja ravitsemusneuvontaa sekä MKN Yrityspalveluita ja MKN Maisemapalveluita.
Visiomme on maistuva, viihtyisä ja elinvoimainen maaseutu!
http://maajakotitalousnaiset.fi http://ita-suomi.proagria.fi
Lisätiedot: Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Marjatta Pikkarainen, puh. 044 320 1585, marjatta.pikkarainen@maajakotitalousnaiset.fi