Riistassa maistuu metsä

1 min read

Metsänantimia rouskuttelevan riistan lihassa on reilusti makua ja ravintoaineita.

Metsänantimia rouskuttelevan riistan lihassa on reilusti makua ja ravintoaineita.

– Villin riistan lihassa on parempi ravintoainesisältö kuin kasvatettujen eläinten kuten sian tai naudan lihassa, kertoo Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Mervi Kukkonen.

Riistassa on vähemmän rasvaa. Myös rasvahappokoostumus on hyvä, ja riistan liha sisältää runsaammin proteiinia ja kivennäisaineita.

Ainoastaan pieni osa riistanlihasta päätyy avoimille elintarvikemarkkinoille. Siksi villiä riistaa, kuten kotimaista hirveä, saa yleensä vain hyvin varustetuista vähittäiskaupoista tai erikoisliikkeistä.

– Kotimaista tuoretta riistalihaa on saatavilla parhaiten metsästyskaudella: metsästäjät ja metsästys-seurueet voivat myydä pieniä määriä riistalihaa suoraan kulutukseen tai vähittäismyymälään, Mervi Kukkonen kertoo.

Mausta riistaa marjoilla

Riistan lihan makua korostavat ainekset, jotka luonnollisesti kuuluvat riistan elinympäristöön.

– Maustamisen ja lisäkkeiden on hyvä tukea riistan omaa makua, ei peittää tai liikaa pyrkiä muutta-maan sitä. Mitä voimakkaamman makuinen liha, sitä voimakkaampia mausteita ja lisäkkeitä voi käyttää, Mervi Kukkonen muistuttaa.

Puolukoista, karpaloista, lakoista, pihlajanmarjoista sekä mustaherukoista tehdyt mehut sopivat hyvin nesteeksi riistaruokiin. Myös makeahko ja voimakas hillo, kuten karpalo-, mustaherukka- tai puolukkahillo sopii maustamaan kastikkeita. Hilloja ja hyytelöä tarjotaan usein myös valmiin ruuan kanssa

– Kannattaa kokeilla rohkeasti myös mansikkaa, vadelmaa ja muita puutarhan marjoja joko hilloina, kastikkeena tai salaatin lisänä, Kukkonen kannustaa.

Lisätietoja

ruoka-asiantuntija
Mervi Kukkonen
Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset,
mervi.kukkonen@maajakotitalousnaiset.fi
040 842 3549