MKN Länsi-Suomen ruokaneuvolivejen tekijät ovat Vuoden ruokakasvattajia

2 min read

Uutinen

Ruokatiedon järjestämän kilpailun raati valitsi Anna Karin ja Janita Kylänpään Vuoden ruokakasvattajiksi

Tytot2

Ruokatiedon järjestämän kilpailun raati vaikuttui Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntijoiden Anna Karin ja Janita Kylänpään edelläkävijätyöstä ja valitsi heidät Vuoden ruokakasvattajiksi.

Kahdeksanhenkinen raati korosti palkitsemisperusteissaan ruokakasvattajien kykyä sopeutua, joustaa ja toimia kestävästi vuoden 2020 poikkeusolojen aikana. MKN Länsi-Suomen innovatiiviset naiset veivät arkisen kokkailuneuvonnan someen eli sinne, missä ihmiset pystyivät kokoontumaan.

Kari ja Kylänpää aloittivat livelähetykset some-kanavissa heti poikkeusolojen alettua. Tähän mennessä livelähetykset ovat tavoittaneet jo yli 500 000 suomalaista. Naiset tekivät viime vuonna raadin mukaan vaikuttavaa ruokakasvatustyötä ja loivat live-kokkausten kautta myös uudenlaista yhteisöllisyyttä.

”MKN:n ruokaneuvojat opastivat innostavasti myös kestävän ruoka-arjen toteuttamisessa”, perusteluissa todettiin.

Anna ja Janita ovat otettuja saamastaan tunnustuksesta ja iloitsevat Ruokaneuvo-livelähetysten suosiosta.

”Tämä on hieno tunnustus ja kannustaa jatkamaan eteenpäin. 1000 euron palkintoraha menee varmaankin uusiin työvälineisiin tai tapahtumajärjestelyihin”, Kari toteaa.

Lisätietoja

Ruokatieto Yhdistyksen Vuoden ruokakasvattaja 2021 -tunnustuksen saajan valitsi asiantuntijoista ja ruoka-alan vaikuttajista koottu raati, joka edustaa koko ruokaketjua pellolta pöytään (https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokakasvatusta-kaikille/vuoden-ruokakasvattaja.) Varsinaisen tunnustuksen lisäksi valittiin myös kolme kunniamaininnan saajaa. Ne olivat rovaniemeläisen Napapiirin yläasteen kotitalousopettajat, Upseerien päiväkoti Kouvolasta sekä Virpi Kulomaa Viestintävalkea-yrityksestä.

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Ruokaneuvo-livelähetyksissä opastetaan arkista ruoanlaittoa ja ruokaperinteitä. Livelähetykset ja niiden tallenteet löytyvät Länsi Suomen maa- ja kotitalousnaisten Facebook-sivulta ja Instagramista @Ruokaneuvolive-tililtä.