Maisematarinoita -hanke etsii kyliä mukaan hankkeeseen

2 min read

Uutinen

Etsintäkuulutus! Maisematarinoita -hanke etsii maisemasta, sen hyödyntämisestä ja esiintuonnista kiinnostuneita kyliä mukaan hankkeeseen.

Keskiaika ja hakoisten linnavuori aamulla sumussa 544

ETSINTÄKUULUTUS!
Maisematarinoita -hanke etsii maisemasta, sen hyödyntämisestä ja esiintuonnista kiinnostuneita kyliä ja kyläryhmiä sekä aktiivisia yhdistyksiä. Leader -hanke tullaan toteuttamaan vuosina 2016 -2017. Hanke toteutetaan kolmen Leader-ryhmän, Silmu ry:n, Linnaseutu ry:n ja EMO ry:n toiminta-alueilla. Ensisijaisesti haemme mukaan valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla tai kulttuuriympäristöissä sijaitsevia kyliä.
Hankkeen toimialue:
Silmu ry: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo
Linnaseutu ry: Hämeenlinna, Hattula, Janakkala
EMO ry: Espoo, Hausjärvi, Hyvinkää, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki, Tuusula, Vantaa
Kummankin Leader-ryhmän alueelta voi osallistua mukaan
5 kylää tai kyläryhmää eli yhteensä 15 kohdetta.

Tarjoamme seuraavaa:
1. Menneisyyden maisema - sata vuotta suomalaista maisemaa Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla, hyödynnä kyläsi historiaa
Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017 ja hankkeen tavoitteena on tuoda esiin suomalaisen kylämaiseman muutos ja maiseman arvot. Hankkeessa teemme kylämaiseman tai laajemman alueen maisemahistorian selvityksiä. Ensisijaisesti keskitytään vuosiin 1917-2017, mutta hyödynnetään myös vanhempaa tietoa. Selvitykset tehdään sähköiseen muotoon vanhoine karttoineen, tarinoineen ja kuvineen, esimerkiksi Storymap. Ne ovat hyödynnettävissä mm. kylien ja kuntien nettisivuilla, osana kyläkirjoja tai sosiaalisessa mediassa. Selvitys tehdään yhdessä asukkaiden kanssa työpajoissa, joissa aiheena voi olla esimerkiksi tietty aikakausi, vanhat kartat, vanhat valokuvat tai kylän historia.

2. Tunne maisema - meidän maisemamme maalla, mobiilireittejä kyliin
Vuosi 2016 on Vihervuosi ja sen teemana on Minun maisemani - maalla ja kaupungissa. Hankkeessa osallistumme Vihervuoteen luomalla maisemareitistöjä kyliin ja tuomalla esiin maaseudun maisemia. Kyliin suunnitellaan maisemaa, luontoa ja kulttuuriympäristöä hyödyntävä reitistö, josta tehdään mobiilisovellus. Hankkeessa suunnitellaan erilaisia teemareittejä hyödyntäen olemassa olevia teitä ja polkuja. Reitin varrelle voidaan liittää yrityksiä ja palveluja. Reitistö toteutetaan yhteistyössä asukkaiden, maanomistajien ja alueen yrittäjien kanssa. Työskentelymuotona ovat yhteiset työpajat ja maastoretket.

3. Makumaisema - ruokareittejä maisemaan
Maaseudun maisema on ruuantuotannon maisemaa. Voimme suunnitella maisemaan ja ruokaan liittyviä tapahtuman. Esimerkiksi ruokavaelluksen, missä voidaan tarjota mm. alueen omien tuottajien tuotteita, villivihanneksia, sieniä ja marjoja. Tavoitteena on yhdistää niin maisema kuin ruoka.

4. Kylistä nousevat muut maisemaan liittyvät toiveet
Esimerkiksi Euroopan kulttuuriympäristövuoden 2016 teemana on Porukan paikat - yhteiset ympäristöt ja sen myötä voimme kehittää mm. kylätalojen ympäristöjä, yhteisrantoja ja kylän tiemaisemaa.

Hankkeessa tehdään tuotteita kylille ja välillisesti myös yrityksille. Tarjoamme erilaisia vaihtoehtoja, jotka muovautuvat hankkeen kuluessa alueen tarpeiden mukaisiksi.
Yllä olevista vaihtoehdoista kullakin hankkeeseen mukaan tulevalla alueella on valittavana yksi vaihtoehto. Alue voi olla yksi kylä tai kylien ryhmä. Hankkeen kaikissa osa-alueissa kerrotaan myös maiseman- ja luonnonhoidosta ja niiden rahoitusmahdollisuuksista.

Kysy lisätietoa ja ilmoita kyläsi mukaan hankkeeseen 15.2.2016 mennessä:
Auli Hirvonen p. 0400 864 494 / auli.hirvonen@maajakotitalousnaiset.fi
Katriina Koski p. 040 148 8220 / katriina.koski@maajakotitalousnaiset.fi